Venäjän-liikenteen alamäki painoi Stevecon tulosta

Venäjän transitoliikenne laski viime vuonna neljänneksellä. Stevecon toimitusjohtajan Henri Kuitusen mukaan voitolle päästiin pitkälti kulujen karsimisen ansiosta.

Kotimaa
Mussalon satamassa ahtausta.
Yle

Venäjän-liikenteen jyrkkä alamäki näkyi satamaoperaattori Stevecon viime vuoden tuloksessa. Liikevaihdon 4,6 prosentin laskusta huolimatta Steveco teki viime vuonna hitusen verran yli miljoona euroa voittoa ennen veroja. Vuonna 2013 voitto oli 1,3 miljoonaa euroa. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna 149 miljoonaan euroa kun se vuonna 2013 oli 157 miljoonaa euroa.

Stevecon toimitusjohtajan Henri Kuitusen mukaan voitolle päästiin viime vuonna pitkälti kulujen karsimisen ansiosta. Henkilöstökulut, jotka ovat merkittävässä osassa satamaoperaattorin toiminassa, laskivat viime vuonna kahdella miljoonalla eurolla verrattuna edelliseen vuoteen. Henkilöstömäärä laski vuodessa neljälläkymmenellä 884 työntekijään.

Kuitunen kertoo, että kuluvalle vuodelle yhtiö tavoittelee voiton tuplaamista kahteen miljoonaan euroon, vaikka mitään suurta käännettä liikenteessä ei ole näkyvissä.

– Se nyt kai lienee aivan selvää, ettei vuodesta 2015 mitään suomalaisen logistiikan huippuvuotta tule.

Kuitunen kertoo, että alkuvuoden volyymit ovat pysyneet viime vuoden tasolla. Joitain positiivisiakin merkkejä on ilmassa.

– Tavaraa kuitenkin kulkee ja Eurooppa näyttää vetävän.

Kuitusen mukaan tuloksen parantamiseksi yhtiön on edelleen tehostettava toimintaansa. Pahaenteiseltä kuulostavaa toiminnan tehostamista ei kuitenkaan olla tekemässä henkilöstöä vähentämällä.

– Tällä hetkellä sellaisia suunnitelmia ei ole.