Osa vihreiden äänisaaliista vaarassa kadota Osmo Soininvaaran mukana

Politiikan erikoistutkijan Erkka Railon mukaan vihreät tulevat mitä luultavimmin menestymään kevään vaaleissa Helsingissä ja Uudellamaalla. Osmo Soininvaaran vetäytyminen saattaa kuitenkin heikentää vihreiden lopullista äänisaalista pääkaupungissa.

Vihreä liitto

Vihreiden kannatus pääkaupunkiseudulla on tunnetusti muuta maata suurempaa. Kevään vaaleissa puolue on kuitenkin tiukan paikan edessä, sillä kourallinen kärkiehdokkaita on jättäytynyt pois ehdokaslistoilta.

Politiikan erikoistutkijana Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksessa työskentelevän Erkka Railon mukaan Helsingin vaalipiirissä vihreiden tulisi olla huolissaan varsinkin Osmo Soininvaaran pois jäämisestä. Railon mukaan puolue on aina haasteen edessä kärkinimien jäädessä pois, mutta varsinkin jos kysymys on ehdokkaasta, joka on houkutellut liikkuvia äänestäjiä yli puoluerajojen.

– Osmo Soinivaara on ehdottomasti ollut tällainen ehdokas Helsingissä ja hänen paikkaamisensa tulee olemaan vaikeaa, Railo arvioi.

Anni Sinnemäen manttelinperijäksi Railo ennustaa Johanna Sumuvuorta, joka jäi täpärästi eduskunnan ulkopuolelle viime vaaleissa. Railo uskoo, että myös Tuija Braxin Uudellamaalla saamat äänet löytävät Osmo Soininvaaran ääniä helpommin uuden omistajan puolueen sisältä.

– Suurimmat odotukset kohdistuvat varmaankin istuvaan kansanedustajaan Johanna Karimäkeen, jonka odotetaan keräävän Braxin jälkeensä jättämät äänet, Railo sanoo.

Vihreät ovat nyt myötätuulessa

Vihreillä on silti Railon mukaan hyvät mahdollisuudet kannatuksen lisäämiselle tulevissa vaaleissa.

– Vihreät ovat olleet myötätuulessa viime aikojen mielipidemittauksissa ja monet vihreiden lempiajatuksista ovat saaneet kannatusta myös muiden puolueiden piirissä, Railo sanoo.

Vihreiden niin sanottuja lempiajatuksia ovat olleet muun muassa ympäristöteknologian ja biotalouden kehittäminen sekä perustulokokeilun järjestäminen. Lisäksi vihreät ovat Railon mukaan nostaneet profiiliaan muun muassa Fennovoima- ydinvoimahankkeen tärkeimpänä vastustajana ja tasa-arvoisen avioliittolain puolestapuhujana.