1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Thaimaan sotilashallinto kumoamassa poikkeustilan

Poikkeustila julistettiin viime toukokuussa sotilasvallankaappauksen yhteydessä. Sitä ollaan nyt korvaamassa uudella järjestelyllä.

Ulkomaat
Prayuth Chan-ocha.
Pääministeri Prayuth Chan-ocha.Narong Sangnak / EPA

Thaimaan sotilashallinnon pääministeri sanoo esittävänsä kuninkaalle maassa vallitsevan poikkeustilan kumoamista.

Poikkeustila julistettiin viime toukokuussa sotilasvallankaappauksen yhteydessä. Se muun muassa kieltää poliittiset kokoontumiset ja antaa armeijalle laajat valtuudet tehdä pidätyksiä.

Poikkeustilan korvaa pääministeri Prayuth Chan-ochan mukaan väliaikaisen perustuslain artikla 44. Se antaa sotilasjohdolle valtuudet puuttua tapahtumiin, jotka uhkaavat yleistä järjestystä tai kansallista turvallisuutta.

Vastustajien mukaan se mahdollistaa jopa poikkeustilaa kovemmat toimenpiteet. Päääministeri vakuutti maanantaina, että artiklaa käytetään rakentavasti.

– En aio käyttää artikla 44:ää vainotakseni tai uhatakseni ketään. Artikla 44:ää ei pidä pelätä, pääministeri sanoi thaimaalaisen The Nation -lehden mukaan. (siirryt toiseen palveluun)

Muun muassa matkanjärjestäjät olivat toivoneet poikkeustilan kumoamista.

Thaimaan armeija otti vallan ja kumosi perustuslain toukokuussa 2014 pitkään jatkuneiden hallitusten vastaisten protestien ja vastamielenosoitusten jälkeen.

Armeija on luvannut palauttaa demokratian ja järjestää vaalit, mutta arvostelijat ovat huolissaan sen tosiasiassa lujittavan otettaan vallasta. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan sensuuri ja toisinajattelun tukahduttaminen ovat lisääntyneet.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi