98-vuotias liikuntakyvytön Helka asuu omassa asunnossaan, mutta ei valita – "Voimistelen sormia, että saan syötyä itse"

Helka Vaakanainen ei pääse itse liikkumaan kerrostaloasunnossaan, mutta tulee silti toimeen kolmesti päivässä käyvien kotihoitajien avustuksella. Päivät kuluvat sängyn laidalla istuen. Myönteisellä asenteella elämää tarkasteleva vanhus toivoo, että pääsisi joskus ulkoilemaan.

ilmiöt
98-vuotias vanhus istuu kotonaan sängyn laidalla
Toimittaja Kirsti Pohjaväre tapasi Helka Vaakanaisen tämän kotona. Kuuntele haastattelu.

Valkohapsinen pieni nainen istuu sängyn laidalla kerrostaloasunnossaan Lahden Liipolassa. Olohuoneeseen tuodun sängyn vierellä on rollaattori ja liikuteltava wc-pönttö.

Pöydällä käden ulottuvilla ovat puhelin ja television kaukosäädin. Ikkunasta näkyy puita ja sinistä taivasta.

Näin kuluvat aamupäivät. Sängyn laidalla istuen.

– En minä tee muuta kuin istun tässä, kertoo Helka Vaakanainen.

Vaakanainen on 98-vuotias. Hän asuu yksin kodissaan, jossa on asunut jo 44 vuotta.

Kotihoitajat käyvät kolme kertaa päivässä. Sänkyyn kiinnitetyn kahvan avulla hän pääsee nousemaan makuulta istualleen.

En minä tee muuta kuin istun tässä.

Helka Vaakanainen

Kotihoitaja auttaa aamulla vaatteiden vaihdossa ja tekee aamupuuron. Parinkymmenen minuutin käynnin jälkeen Vaakanainen jää yksin.

Hän ei pysty liikkumaan itse, sillä molempien lonkkien proteesit ovat jotenkin irrallaan ja polvissa on pahat kulumat.

Seuraavan kerran kotihoitaja tulee neljän viiden tunnin kuluttua.

– Minulla on aina jotakin luettavaa. Minulle tulee ET-lehti ja siinä on paljon lukemista. Minulla on hyvä suurennuslasi, jonka avulla luen vähän aikaa. Silmäni väsyvät nopeasti. Telkkari on kuule hyvä seuralainen, hän naurahtaa.

"Kotona on niin hyvä olla"

Kun alkaa väsyttää, Helka Vaakanainen kellahtaa selälleen ja nukkuu pieniä unia useita kertoja päivässä. Sängyn vieressä olevalle WC-pöntölle hän pystyy itse pyörähtämään.

Telkkari on kuule hyvä seuralainen.

Helka Vaakanainen

– Se on kyllä ihana juttu, kun pääsen vielä siihen. Se on parempi vaihtoehto kuin vaippojen käyttö.

Vaakanainen on yksi niistä vanhuksista, jotka pystyvät vielä korkealla iällä tulemaan toimeen kotonaan kotihoitajan avustuksella.

– Kotona on niin hyvä olla. Jouduin olemaan kerran Akuutissa kaksi yötä ja ajattelin, että voi hyvänen aika, kun ei tarvitsisi tänne jäädä.

Ei edes hääkuvaa

Vaakanainen on kulkenut pitkän matkan Lahden Liipolaan. Hän syntyi Suomen itsenäisyysjulistuksen vuonna 1917.

Hänen isänsä oli maanviljelijä Hollolassa. Mutta isä kuoli, kun tytär pääsi ripille 15-vuotiaana.

Kun Vaakanainen kävi koulua, Lahdessa oli 20 000 asukasta.Kotona ei ollut mukavuuksia. Vesi kannettiin sisään.

Ei siltä ajalta ole valokuvia, ei edes hääkuvaa. Ei siihen aikaan ollut kameroita kellään.

Helka Vaakanainen

Ei ollut edes polkupyörää.

– Mummolla oli sähkölamppu, ja minä nukuin mummolla yötä, että näin lukea läksyt.

Myllykoskella Vaakanainen tapasi Kajaanista kotoisin olevan miehensä. Hän oli metallimies.

– Hän oli taiteellinen. Hän soitti viulua lapsille ja kirjoitti hyvin. Sanoin aina, että kirjoita sinä kortit, kun sinulla on niin kaunis käsiala.

Pariskunnan häät pidettiin vuonna 1934. Lapsia syntyi kolme, mutta poika menehtyi puolivuotiaana kätkytkuolemaan.

– Ei siltä ajalta ole valokuvia, ei edes hääkuvaa. Ei siihen aikaan ollut kameroita kellään.

Tyttäret pitävät huolta äidistään

Perhe muutti Lahteen. Askon ja Upon tehtaan työntekijöiden talosta järjestyi viihtyisä koti.

Pajukadun asunnoissa oli pienet puutarhatkin marjapensaineen. Vaakanainen toimi kotiäitinä, ja töitä oli paljon.

Kun vielä saisin lapset vanhainkotiin, niin saisin olla rauhassa.

Helka Vaakanainen

– Siellä oli pesutupa, jonka padassa lämmitettiin vesi ja pyykkilaudalla pestiin pyykkiä. Siinä meni koko päivä. Ei se ollut kivaa. Kädet olivat ihan verillä.

Ensimmäisen pölyimurin Vaakanainen sai kotiinsa vuonna 1957.

– Nykyään on helppoa. Kysyn joskus nuorilta kotihoitajilta, että oletko nähnyt pyykkilautaa. Eivät ole.

Helka Vaakanainen jäi leskeksi 27 vuotta sitten. Hänen tyttärensä ovat jo eläkeikäisiä. Lastenlastenlapsia on jo yhdeksän.

Tytärten huolenpito saa äidin vitsikkääksi.

– Kun vielä saisin lapset vanhainkotiin, niin saisin olla rauhassa. Aina tulee neuvoja. Sanon, että ettekö te voi antaa minun elää loppuelämän niin kuin minä haluan, nauraa Helka.

Olet liian hyväkuntoinen

Vaakanainen on asunut miehensä kuoleman jälkeen lähes kolme vuosikymmentä yksin. Kotihoitajan saaminen yli 90-vuotiaalle seitsemän vuotta sitten oli vaikeaa, aluksi.

– Ensin sanottiin, että olen liian hyväkuntoinen enkä voi saada kotihoitajaa. Tytär tuli apuun. Sain ensin hoitajan pariksi viikoksi. Sitten se loppui. Lopulta sain hoitajan, ensin kerran viikossa, sitten kaksi ja nyt kolme kertaa päivässä.

Pitäisi syödä niin nopeasti, eikä se meikäläiseltä käy oikein.

Helka Vaakanainen

Hän kertoo tottuneensa kotihoitajiin, vaikka he vaihtuvat. Päivän aikana kotona saattaa käydä kolme eri ihmistä.

– Heillä vain on niin vähän aikaa. Kun syön aamulla puuron ja päivällä ruuan, on sellainen kiireen tuntu. Pitäisi syödä niin nopeasti, eikä se meikäläiseltä oikein käy. Heillä on kännykässä määräaika, mihin asti saa olla. Se on ihan väärin.

Kolme kertaa viikossa Vaakanaiselle tuodaan ruoka Diakonialaitokselta. Kerran viikossa on kauppapalvelu ja pestään pyykit.

Päivällä kotihoitaja auttaa Vaakanaisen sängyltä käsinojalliselle tuolille istumaan.

– Kerran eräs kotihoitaja sanoi, että mitäs sanot, jossa tänne tulee jonakin päivänä robotti. Minä sanoin, että en ihmettele enää mitään.

Ulkoilmaan kerran viikossa

Helka Vaakanainen jumppaa käsiään televisiosta tulevan vanhusten liikuntaohjelman mukana, että kädet pysyisivät toimintakuntoisina.

– Voimistelen sormia, että saan syötyä itse.

Ulkoiluun hän tarvitsee avustajan. Hänellä on pyörätuoli, mutta kotihoitajat eivät ehdi viedä ulos.

Apuna ovat olleet työllistettävät tukihenkilöt, joiden kanssa on parhaimmillaan päässyt ulos kerran viikossa.

Oli ihana päästä ulos.

Helka Vaakanainen

– Se on pientä, mitä ulos pääsee. Viime torstaina soitettiin, ja kysyttiin, haluatko lähteä. Minä sanoin, että ei tarvitse kysyäkään, kyllä minä lähden. Oli ihana päästä ulos.

Vaakanaisen ystävät ovat kuolleet. Tutuksi tullutta seinänaapuria ei enää näy. Hänelläkin käy kotihoitaja.

Tyttäret soittavat sekä käyvät ja lastenlapset tulevat käymään Helsingistä. Eikä vieraita kovin pitkään kerralla jaksakaan pitää.

Eteenpäin Helka Vaakanainen menee päivä kerrallaan.

– Täytyy vain hyväksyä, että elämä menee näin. Aina täytyy jotakin riisua pois, luopua jostakin. Välillä tulee ankea olo ja mietin, mitä varten täällä pitää olla. Mutta se menee ohi. Pitää vain ajatella, että nautin nyt näistä päivistä mitä on.