Tulipalokuolemat eivät näytä vähenevän tänäkään vuonna

Tammi-maaliskuussa tulipaloissa kuoli yhteensä 27 ihmistä.

Kotimaa

Tulipalokuolemien määrän vähentämisessä ei nykyisillä keinoilla päästä tavoitteeseen, sanoo Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Alustavien tietojen mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhteensä 27 ihmistä kuoli tulipaloissa, kun valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden ohjelmassa tavoitteeksi on asetettu enintään 50 palokuolemaa vuodessa.

SPEKin johtaja Matti Orrainen pitää teknisten apuvälineiden entistä laajempaa käyttöä tehokkaimpana tapana ehkäistä palokuolemia.

– Varsinkin siirrettävillä sammutuslaitteistoilla ja liesien turvalaitteilla palokuolemien ja tulipalojen aiheuttamien tuhojen määrää saataisiin vähenemään, Orrainen sanoo tiedotteessa.

Etenkin riskiryhmässä olevien henkilöiden läheisten tulisi kiinnittää huomiota näiden asumisturvallisuuteen.

Valtakunnallisista tavoitetta ei ole vielä kertaakaan saavutettu. Viime vuonna tulipaloissa kuoli yhteensä 87 ihmistä.