Vasemmistoliitto marssittaa joukon ensikertalaisia Tiaisen tueksi

Vasemmistoliitto on ollut Keski-Suomessa viimevuosikymmenet yhden kansanedustajan puolue. Tuota paikkaansa puolue lähtee kevään vaaleissa varmistelemaan. Neljä vuotta sitten eduskuntaan noussut Eila Tiainen tuskin saa varteenotettavaa haastajaa voittopuolisesti ensikertalaisista koostuvasta ehdokasjoukosta.

Eduskuntavaalit 2015
Vasemmistoliiton logo
Vasemmistoliiton kansanedustaja Eila Tiainen ja Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Jukka Kinos Päivi Kuplan haastattelussa.

Viime vaaleissa vasemmistoliitto sai Keski-Suomessa valtakunnallista kannatusta suuremman äänisaaliin, tasan yhdeksän prosenttia. Tuloksena oli yksi edustajanpaikka. Kolme kautta istuneen Matti Kankaan tilalle nousi Eila Tiainen.

Parhaimmillaan vasemmistoliitto oli 80-luvulla Keski-Suomessa jopa kahden edustajan puolue. Silloin äänten keskittäminen onnistui molemmilla teollisuuspaikkakunnilla eli Jämsässä ja Äänekoskella. Nyt ykkösehdokas ei tule teollisuudesta. Eikä sieltä tule moni muukaan puolueen nykyisistä keskisuomalaisehdokkaista.

– Puolueen imago on muuttunut. Meillä on uusia kannattajia ihan uusista ryhmistä. Erilaisten teollisuudenalojen häviäminen näkyy näin myös puolueen kannattajakunnassa, sanoo Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Jukka Kinos.

– Köyhyys on kaikille samanlaista. Ja pienipalkkaisuus on kaikille samanlaista, kuittaa Eila Tiainen kysymyksen tehdasväestön ajatusten kohtaamisesta. Hänen mukaansa puolueen ajatukset ovat löytäneet vastakaikua erityisesti nuorista, epätyypillisistä työsuhteista leipänsä saavista.

Ensikertalaisten esiinmarssi

Vasemmistoliitto etenee kevään vaaleihin täydellä ehdokaslistalla. Ehdokkaiden keski-ikä on 43 vuotta, naisia hivenen miehiä enemmän. Mutta peräti kymmenen ehdokkaista on uusia yrittäjiä.

Maltillisempikin vaihdos olisi riittänyt.

Jukka Kinos

– Vähän maltillisempikin vaihtuminen olisi riittänyt. Mutta näitä kausia tulee. Erityisesti nuorimmissa ikäryhmissä näkyy mm. se, että muutetaan uusille paikkakunnille ja vanha jää, sanoo Jukka Kinos.

Keski-Suomi kokeilemaan perustuloa

Vasemmistoliiton keskisuomalaisehdokkaat ovat monista asioista varsin yksimielisiä. Ylen vaalikoneeseen vastanneista liki kaikki kannattavat perustuloa, julkisia palveluista ja ansiosidonnaisen keston säilyttämistä. Vastustusta sitävastoin herättää talouden tasapainottaminen menoleikkauksin, ruuan verotuksen nostaminen ja Natoon turvautuminen.

– Pienituloisten ja keskituloisten verotusta ei pidä kiristää mutta maksukykyisten verotusta voidaan kiristää, sanoo Eila Tiainen siihen, millä tavoitteet rahoitetaan.

Vasemmistoliiton mielestä Suomessa pitäisi noudattaa monien Euroopan maiden mallia, jossa kaikki tulot ovat samassa progressiivisessa taulukossa. Näin turvattaisiin verotuksen oikeudenmukaisuus.

Perustulon nostaa vaaliteemoissaan esiin vasemmistoliiton lisäksi moni muukin puolue. Sen suuruudesta vallitsee kirjava näkemys.

Sosiaaliturva on risainen tilkkutäkki, joka perustulolla korjataan.

Eila Tiainen

– Osittain tää lähtee siitä, että meidän sosiaaliturva on täydellinen tilkkutäkki. Vuosien mittaan tehty paikkaus ei ole onnistunut. Osa hakijoista putoaa turvan ulkopuolelle yksinkertaiseksi siksi, että he eivät osaa hakea itselleen kuuluvia etuisuuksia, sanoo Eila Tiainen.

Vasemmistoliitto korostaa perustulomallissaan, että se olisi kaikille samanlainen. Verotettavaa olisi sitten se tulo, joka menee perustulon yli ja päätyy verotaulukkoon.

– Kyllä me ainakin päästään keskustelemaan tällä vaalikaudella tästä asiasta, uskoo Eila Tiainen, jonka mukaan vasemmistoliiton perustulomalli on varsin kustannusneutraali.

Keski-Suomi voisi olla vasemmistoliiton mielestä oivallinen kokeilualue perustulolle. Perusteeksi Eila Tiainen mainitsee pohjoisen Keski-Suomen pienet haja-asutetut kunnat ja Ääneseudun huikean työttömyyden. Niiden vastapainona toimiva maakuntakeskus ja Jämsän seutu tarjoaisivat mattavan kokonaisuuden kokeilulle.

– Kokeilun avulla saataisiin arvokasta tietoa, jonka varaan malli voitaisiin rakentaa.

Näkemyserot maitokaupan viinissä ja poliisien tarpeessa

Ihan kaikesta eivät keskisuomalaisehdokkaatkaan ole yhtä mieltä. Lisäpoliisien tarve, viinin tuominen maitokauppoihin, pakkoruotsin poistaminen ja akateemisten työttömien kouluttaminen yrittäjiksi jakavat selvimmin mielipiteitä.

– Nuo ovat aika tavalla ns. omantunnon kysymyksiä tai asioita, joissa kansan mielipide ylipäätään jakaantuu syystä tai toisesta, naurahtaa Jukka Kinos ehdokkaiden mielipiteitä jakavista kysymyksistä.

Ei ole sallaista aatteellista pohjaa, joka määräisi, missä meillä viiniä saa myydä.

Jukka Kinos

– Ei ole semmoista aatteellista pohjaa, joka määräisi, missä viiniä Suomessa myydään, sanoo Kinos.

Osa ehdokkaista karsastaaa myös akateemisten työttömien kouluttamista yrittäjiksi.

Yrittäjänä olisin kuollut nälkään.

Eila Tiainen

– Olisin kuollut nälkään, jos minut olisi pakotettu yrittäjänä tekemään töitä. Siihen pitää olla palo, sanoo Eila Tiainen. Hän pitää hyvänä kouluihin tuodun yrittäjyyskasvatuksen mutta pitää tarpeettomana pakkokoulutusta yrittäjyyteen.

– Ihmiset kyllä löytää yrittäjäpolkunsa ilman pakkoakin.

Aika kypsä eutanasialle

Kustannuksia vanhusten hoidosta vasemmistoliitossa ei haluta omaisten tai vanhuksen itsensä maksettavaksi.

– Vanhukset yritetään saada elämään itsenäistä elämää, sanoo Jukka Kinos. Hänen mukaansa kenenkään ei pitäisi joutua toimimaan omaishoitajana vastoin tahtoaan mutta mahdollisuus siihen pitää myös tarkoja.

Eutanasia sitävastoin saa puolueessa laajan kannatuksen. Keskisuomalaisehdokkaista kaikki ovat sitä mieltä, että parantumattomasti sairaalla on oltava oikeus avustettuun kuolemaan.

– Uskon, että seuraavalla vaalikaudella asia on kypsä ratkaistavaksi. Siitä on kuitenkin puhuttu meillä niin kauan, sanoo Eila Tiainen.