Vaalihumu houkutti väen Lahden evakkotorin viimeisille markkinoille

Ensi kuussa markkinaväki pääsee palaamaan kirjaston aukiolta takaisin Lahden uudistuneelle kauppatorille. Yrittäjät uskovat kaupan piristyvän paluun myötä.

Lahti
Lahden markkinoilla on paljon ihmisiä ja vaalitelttoja.
Katariina Luoma / Yle

Vaalihumu näkyi keskiviikkona myös Lahden markkinoilla, jotka järjestettiin viimeistä kertaa niin sanotusti evakkotorilla. Ensi kuussa markkinaväki palaa Lahden uudistuneelle kauppatorille.

Yrittäjille paluu on mieluinen, ja toriparkin toivotaan tuovan keskustaan entistä enemmän asiakkaita.

Ihmiset pääsevät ihan viereen autolla, se on hyvä asia.

Heikki Auvinen

– Kyllä sitä [kauppatorille pääsyä] on koko ajan odotettu, ja nyt on ilmoitettu, että pääsemme omalle paikallemme takaisin. Hyvä näin! iloitsee kalakauppias Heikki Auvinen.

Lahden kauppatorilla 25 vuotta kauppaa tehneen Auvisen mukaan vanhalla torilla kauppa käy paremmin.

– Kyllä käy. Ihmiset pääsevät ihan viereen autolla, se on hyvä asia, toteaa Auvinen.

Mirkka Inkiläinen Kartanon Leivästä odottaa myös paluuta toiveikkaana.

On ihana päästä vanhalle torille takaisin!

Mirkka Inkiläinen

– Meillä on käynyt kauppa ihan mukavasti täälläkin, kun olemme olleet torin keskellä. Reunoilla ei kauppa ole käynyt ihan niin hyvin. On ihana päästä vanhalle torille takaisin!

Inkiläinen ei usko, että valmistuva toriparkki on ainakaan heikentänyt kauppatorin vetovoimaa.

– En usko, että kauppa ainakaan käy huonommin. Se on niin keskustassa. Täältä [kirjaston aukiolta] puuttuvat ne ihmiset, jotka kävivät kauppatorilla. Toivotaan, että he odottavat meitä siellä, Inkiläinen summaa.