Energiapuun korjuu jättää usein jälkeensä maastovauriot

Metsäenergiaa pitäisi hyödyntää enemmänkin, mutta sen korjaaminen jättää usein parantumattomia jälkiä. Isot vauriot johtuvat tiheistä metsistä.

Kotimaa
Metsäkone töissä nuoressa metsässä.
Juha Korhonen / Yle

Kolhiintuneita puita, vaurioituneita juuristoja ja painautumia. Isot koneet jättävät isot jäljet. Suomen metsäkeskuksen tekemien tarkastusten mukaan valtakunnallisesti yli puolesta energiapuun korjuukohteista löytyi huomautettavaa. Kainuussa lopputulos oli hyvä vain alle kolmasosassa tarkastetuista kohteista.

Kainuussa huomautettavaa tuli runsaista puustovaurioista, liian harvaksi harventamisesta tai ajourapainumista. Samat ongelmat vaivasivat myös muualla maassa. Suomen metsäkeskuksen pohjoisen palvelualueen rahoituksen ja tarkastuksen asiantuntija Antti Leinonen ei ylläty siitä, että Kainuussa tulee paljon korjuuvaurioita.

– Kainuussa korjuukohteet ovat hyvin tiheitä, siellä on haastetta. Syksyt ja lauhat talvet ovat vaikeita, voi tulla helposti painaumia. Kantavallakin alueella voi olla kosteita painaumia, kertoo Leinonen.

– Ainahan korjuuvauriota syntyy, mutta huolellisella valmistelulla niitä voidaan estää.

Vaarana on se, että energiapuun korjuussa syntyneet vauriot kostautuvat myöhemmin rahallisina tappioina.

Ainahan korjuuvauriota syntyy, mutta huolellisella valmistelulla niitä voidaan estää.

Antti Leinonen

– Jos rypemisjälkiä on paljon, juuret vaurioutuvat ja tulee kasvuvaurioita. Tiheässä metsässä saattaa joutua pujottelemaan, ja siinä yhteydessä voi lipsahtaa kaatuva puu kasvatettavan puun päälle. Juurakot voivat vaurioitua laajemminkin. Metsänomistajan etu on, että hakkuu hoidettaisiin hyvin, sanoo Leinonen.

Siitä ei ole kuitenkaan olemassa arvioita kuinka suuret tappiot korjuuvauriot aiheuttavat. Kuitenkin energiapuuta voitaisiin Leinosen mukaan metsästä enemmänkin ottaa.

– Metsäenergiaa olisi varmaan syytä enemmän käyttää. Energiapuun varattua tukipottia ei saatu Kainuussa käytettyä, enemmänkin olisi voitu kerätä.