Nuorten kesätyökampanja käynnistyi Rovaniemellä

Nuorten kesätyökampanja alkoi tänään Rovaniemellä. Kesätyökampanjan avulla pyritään löytämään mahdollisimman monelle 16-17 vuotiaalle nuorelle kesätöitä vähintään kahdeksi viikoksi.

Kotimaa
Sijaishaltija Oy:n toimitusjohtaja Heidi Alariesto
Kesätyökampanjan koordinoijaa, Sijaishaltija Oy:n toimitusjohtajaa Heidi Alariestoa haastattelee Raimo Torikka. Kuva: Uula Kuvaja / Yle

Rovaniemellä kesätyökampanjan toteuttaa väliaikaistyöntekijöitä välittävä Sijaishaltija Oy. Tänä vuonna nuorille on mahdollista tarjota myös lyhyempiä työjaksoja, kertoo kesätyökampanjan koordinoija, Sijaishaltija Oy:n toimitusjohtaja Heidi Alariesto.

- Sijaishaltija pyrkii luomaan 200 kesätyöpaikkaa niin, että me herätetään niin yritykset, perheet kuin yhdistyksetkin näihin yhteisiin talkoihin. Kyllä se on meidän kaikkien yhteinen asia, että tämän kylän nuoret oppisivat tekemään töitä eli me etsitään uusia kesätyöpaikkoja. Tekemättömiä töitä varmasti löytyy.

Tänä kesänä kesätyökampanja toteutetaan siten, että työtä voi tarjota muutkin kuin yritykset. Lisäksi tötä voi tarjota lyhyemmäksi ajaksi, vaikka vain päiväksi.

- Myös perhe voi tilata esimerkiksi ikkunanpesua, perunamaan käännön, aidanmaalauksen tai lastenhoitoa kotiinsa eli vanhaa kunnon naapuriapua. Me pyritään luomaan tämmöisistä pätkätöistä kokonaisia kahden viikon jaksoja, kertoo Heidi Alariesto.

Nuori saa palkkaa kahden viikon työstä 360 euroa sekä lomakorvauksen. Tämä koostuu kaupungin myöntämästä kesätyösetelistä ja työllistävän yrityksen tai yksityisen maksamasta palkasta. Kesätyöntekijälle on maksettava Avaintyöantajien työehtosopimuksen mukainen kesäharjoittelijan palkka.

Esimerkiksi ikkunanpesuun saa kaksi nuorta päiväksi noin 60 eurolla. Kahdeksi viikoksi nuoren palkkaavalle yritykselle kesätyö maksaa 175 euroa. Arvonlisävero on myös maksettava, mutta käytännössä yritykset saavat sen palautuksena takaisin.

- kampanja on käynnistynyt tänään. Ensi viikolla avautuu nettisivut ja molliin on avattu ne työpaikat. Joten nyt nuoret, hakekaa meille töihin, niin aletaan etsiä niitä työpaikkoja. Toivon, että nuoret ja työpaikat olisivat toukokuun puolivälissä selvillä, sanoo toiveikkaana kesätyökampanjan koordinoija Heidi Alariesto.

Työpaikat löytyvät Työ- ja elinkeinotoimiston internetsivustolta, http://www.mol.fi/tyopaikat/tyopaikkatiedotus/haku/ (siirryt toiseen palveluun).

Kesätyökampanjan työpalvelutilaukset voi ilmoittaa http://pikaduuni.fi/ (siirryt toiseen palveluun) -sivustolle.