Keväällä kengät kylpevät väreissä – myös häämekon alta voi pilkahtaa pinkkiä

Värejä rakastaville löytyy tänä keväänä valinnan varaa. Kenkäkauppojen hyllyt pursuilevat sävyjä pinkistä vihreään. Kenkäkauppiaan mukaan värikkäät kengät sujahtavat yhä useammin myös morsianten jalkaan.

Kotimaa
Kuvassa nainen pitää käsissään kahta kenkää.
Raila Paavola / Yle

Naisten kevään kenkämuoti kiteytyy väreihin, esimerkiksi laukuissa ei ihan vastaavaa ilottelua nähdä. Kenkäkauppias Eija Hautakoski kertoo, että paletissa liikutaan vihreästä pinkkiin.

Esimerkiksi tennareissa voi olla hankala löytää kokonaan mustia kenkiä.

Arkeen halutaan vähän bling blingiä.

Eija Hautakoski, kenkäkauppias

– Aina tahtoo olla vähintään joko valkoiset nauhat tai pohjat. Värivalikoimaa puolestaan on: hyllystä löytyy esimerkiksi keltaista, pinkkiä ja sinistä. Arkeen halutaan vähän bling blingiä, Hautakoski naurahtaa.

Hän kertoo, että myös kesän morsianten väriskaala on viime vuosina laajentunut eikä matkaan lähde vain valkoisia satiini- tai samettikenkiä. Puku ei ole aina valkoinen, joten kengissäkin haetaan muita värejä.

– Valkoisessa puvussa saattaa olla myös jokin tehosteväri, johon sopivat kengät hankitaan.

Värikkyyden lisäksi Hautakoski listaa kevään kenkämuotiin terävöityvän ja kapenevan kärjen sekä korkeat korot. Materiaaleissa nähdään esimerkiksi kiiltonahan, mattapinnan ja nupukin lisäksi myös pitsiä.