2000-vuotias kärsimysnäytelmä käy nykypäivän seikkailuelokuvasta

Seurakunnat tekevät suosituista pääsiäisen kärsimysnäytelmistä omannäköisiään. Salossa Jeesus lyö ylävitosen opetuslastensa kanssa.

Pääsiäisnäytelmä
Jyrki Nurmi Jeesuksena.
Raimo Vienonen

Salossa pääsiäisnäytelmä on jaettu kolmeen osaan kahdelle paikkakunnalle. Draaman käsikirjoittaja Lilja Kinnunen-Riipinen on nostanut tarinassa Maria Magdaleenan isoon rooliin.

– Raamatussa ei Maria Magdaleenasta paljon puhuta, vaikka kyseessä on varsin tärkeä hahmo Jeesuksen elämässä, sanoo Jeesusta näyttelevä Jyrki Nurmi.

Rahansa menettänyt ja itseään myymään joutunut nainen herätti keskustelua yli satapäisessä työryhmässä. Kysymykseen siitä, oliko hän Jeesuksen vaimo, ei pääosan esittäjä halua kommentoida.

– Itse otin sormuksen pois, kun puin roolivaatteet päälleni, naurahtaa pitkän linjan harrastajanäyttelijä.

Vaikuttava esikuva

Jyrki Nurmi on pyrkinyt tuomaan roolihahmoonsa nykypäivän ihmisille tuttuja elementtejä, vaikka tarina noudattaakin parituhatta vuotta vanhaa historiaa.

– Halusin korostaa ennen kaikkea Jeesuksen suhdetta ystäviinsä. Opetuslasten kanssa on helppo heittää vaikka ylävitoset.

Opetuslasten kanssa on helppo heittää vaikka ylävitoset.

Jyrki Nurmi

Ensimmäistä kertaa Jeesusta näyttelevä Nurmi sanoo roolivaatteisiin pukeutumisen pistäneen mielen nöyräksi.

– Mietin todella tarkkaan, miten toimin ja miten puhun. Ristin kantaminen vie ajatukset elämän välillä raskaisiinkin taakkoihin.

Nurmi ei kavahda Jeesuksen elämän vertaamista seikkailuelokuviin.

– Sitähän se oli. Näytelmällisin keinoin olen voinut ottaa omia näkökantojani roolityöhöni, miltä hahmoni on näyttänyt ja miten toiminut.

Paikkakuntalaisten voimannäyte

Salon seurakunnan tuottamaa pääsiäisnäytelmää _Noussut Hän on _esitetään Perniössä ja Särkisalossa.

Trilogia alkoi palmusunnuntaina runomatinealla Perniön entisessä kunnantalossa. Pitkäperjantaina kuljetaan kohtauksesta toiseen Särkisalon

Ristin kantaminen vie ajatukset elämän välillä raskaisiinkin taakkoihin.

Jyrki Nurmi

kirkkopuistossa. Matkan aikana muun muassa vieraillaan Martan ja Marian kodissa, vietetään viimeinen ehtoollinen ja kuljetaan ristin perässä kohti Golgataa.

Pääsiäissunnuntain ylösnousemuksen paikka on Perniön Pyhän Laurin kirkko.

Kirkkodraamaa on toteuttamassa 120-henkinen työryhmä. Mukana on särkisalolaisia ja perniöläisiä lapsia sekä aikuisia ja kaksi kuoroa. Puvut on valmistettu tekstiili- ja taidetyöpaja Waltissa työvalmentaja ja teatteripuvustaja Saija Lempiäisen johdolla.

Pitkäperjantain vaellusdraama 3.4. klo 20 Särkisalon kirkkopuistossa. Ylösnousemus pääsiäisaamuna 5.4. klo 10 Perniön Pyhän Laurin kirkossa.