Rauhan loma-asuntomessujen asunnot odottavat yhä ostajia – kaavan muuttaminen voisi vauhdittaa kauppaa

Loma-asuntomessut järjestettiin Lappeenrannassa kesällä 2012. Etenkin Venäjän huonontunut taloustilanne on hyydyttänyt asuntojen kaupan.

loma-asuntomessut
Loma-asuntomessut Lappeenrannassa
Tommi Parkkinen / Yle

Iso osa Lappeenrannan Rauhassa sijaitsevista loma-asuntomessujen asunnoista odottaa yhä ostajaa. Rauhassa kesällä 2012 järjestetyille loma-asuntomessuille valmistui yhteensä vajaat parikymmentä loma-asuntoa, joista lähes puolet on yhä myymättä.

Loma-asuntojen ostajiksi oli kaavailtu pääosin venäläisiä, sillä asunnot ovat niin sanottuja kuivan maan asuntoja ilman rantaa. Venäjän epävakaa tilanne ja sukeltanut ruplan kurssi ovat kuitenkin karkottaneet ostajat. Suomalaisiakaan ostajia ei ole näkynyt. Viime aikoina asunnoista ei ole tullut edes näyttöpyyntöjä.

Kesä ja kaavamuutos voisivat vilkastuttaa kauppaa

Loma-asuntoja alueella omistava Timo Tersa odottaa toiveikkaana, että tuleva kesä vilkastuttaisi kysyntää.

– En ole halunnut vuokrata kohteita, sillä silloin syntyisi asumisen jälkiä, mikä laskisi hintaa ja vaatisi remontointia, Tersa sanoo.

Hän ei ole myöskään nähnyt tarpeelliseksi laskea kohteiden ostohintoja. Kohteet ovat myynnissä kiinteistövälittäjällä.

Tersa sanoo, että asuntojen muuttaminen loma-asunnoista vakituisiksi asunnoiksi voisi vauhdittaa asuntojen kauppaa.

– Se vaatisi kaupungilta hyväksynnän, Tersa toteaa.