Saksan käyttämästä sähköstä jo yli neljännes tulee uusiutuvasta energiasta

Uusiutuva energia työllistää Saksassa jo 300 000 ihmistä. Uusiutuvan energian hinta on laskenut nopeasti.

Ulkomaat
Suurjännitelinjan pylväitä ja tuuliturbiini Saksassa lähellä Hannoveria.
Suurjännitelinjan pylväitä ja tuuliturbiini Saksassa lähellä Hannoveria. Julian Stratenschulte / EPA

Saksa on luopumassa ydinvoimasta ja panostaa vauhdilla uusiutuviin energialähteisiin. Nyt jo 26 prosenttia sähköstä tuotetaan uusiutuvalla energialla. Tämä on yksi liittokansleri Angela Merkelin hallituksen tärkeimmistä projekteista. Yle uutiset kävi saksalaisessa tuulipuistossa.

Waldowin tuulivoimapuistossa 80 kilometriä Berliinin eteläpuolella pyörii 14 tuulimyllyä. Saksan hallitus päätti Fukushiman ydinonnettomuuden jälkeen luopua ydinvoimasta vuoteen 2022 mennessä. Sen takia tuulimyllyjä nousee kuin sieniä sateella. Viime vuonna pystytettiin 1 766 uutta tuulimyllyä.

– Tuulivoiman etu on se, että siitä ei tule hiilidioksidia, luomme työpaikkoja alueellisesti, sen lisäksi emme jätä jätettä seuraaville sukupolville, tuulivoimalayhtiö Notusin projektipäällikkö Hannes Weber Waldowissa.

Noin 26 prosenttia Saksan sähköstä tuotetaan nyt jo uusiutuvalla energialla, kuten tuulivoimalla, aurinkoenergialla tai biomassalla. Saksan päätös luopua ydinvoimasta kokonaan seitsemän vuoden sisällä ei ole pelkästään ekoteko, Saksan varakansleri sosialidemokraatti Sigmar Gabriel sanoo.

– Haluamme näyttää, että tämä ei ole teollisuuden tai hyvinvoinnin tai taloudellisen kehityksen vastaista toimintaa. Päinvastoin tämä johtaa taloudelliseen kehitykseen, tuo lisää työpaikkoja. Ihmisten ympäristö paranee, mutta myös hyvinvointi kasvaa, varaliittokansleri Sigmar Gabriel sanoo.

Satoja tuhansia työpaikkoja

Uusiutuvan energian teollisuus työllistää tällä hetkellä 300 000 ihmistä Saksassa. Ydinvoimateollisuus työllisti parhaimmillaan 30 000 työntekijää.

Täysin puhdasta energiaa Saksassa ei ainakaan vielä tuoteta. 18 prosenttia Saksan sähköstä tuotetaan kivihiilellä ja 25 prosenttia ruskohiilellä.

EU-maat yrittävät vähentää riippuvuuttaan venäläisestä energiasta. Tällä tavalla Saksan energiamuutoksella on myös ulkopoliittinen ulottuvuus.

– Uusiutuvaa energiaa on olemassa lähes kaikkialla maailmassa, sitä ei tarvitse tuoda maahan. Tästä syystä sitä ei voida käyttää poliittisena kiristyskeinona, ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier sanoo.

Amerikkalainen ekonomi Jeremy Rifkin toimii Saksan hallituksen neuvonantajana. Hänen mielestään siirtyminen uusiutuvaan energiaan edustaa kolmatta teollista vallankumousta.

– Kaikkia suuria talousvallankumouksia yhdistää kolme asiaa, uusi tietotekniikkaa, uusi energiaa ja uusia tapoja kuljettaa, Rifkin sanoo.

Hän uskoo, että Saksan energiakäänne tai -muutos on nimenomaan toteuttamassa sitä.

Rifkinin mielestä energiakäänne tekee Saksasta maailman kilpailukykyisimmän maan. Rifkin uskoo, että Saksan energiakäänne (saksaksi Energiewende) on jo tapahtumassa.

Uusiutuvan energian kiinteät kustannukset, kun aurinkopaneelit ja tuulimyllyturbiinit laskevat nopeasti samalla tavalla kuin tietokoneet aikanaan.

– Auringolla tuotettu watti maksoi 76 dollaria vuonna 1978, tänään se maksaa 36 senttiä per watti, Rifkin sanoo.

– Aurinko ei lähetä laskua, ei myöskään tuuli, eikä maalämpökään, ja kaikki ovat tyytyväisiä. Saksa on siirtymässä malliin, jossa energia on lähes ilmaista, Rifkin sanoo.

Ilmaista se ei ainakaan vielä ole, investoinnit maksavat. Sen lisäksi Saksa tarvitsee uusia ja parempia sähköverkkoja, jotta pienempiä energianlähteitä pystyttäisiin hyödyntämään.