Sankka hiekkamyrsky verhosi itäisen Arabian

Saudi-Arabiassa suljettiin maan suurin satama, Dubaissa peruttiin ja siirrettiin lentoja. Myrsky saattaa jatkua päivien ajan.

Ulkomaat

Sakea hiekkamyrsky vaikeutti torstaina elämää Persianlahden länsirannikolla. Saudi-Arabiassa myrskyn takia jouduttiin sulkemaan Dammamissa sijaitseva Persianlahden suurin satama jo keskiviikkoiltana. Koulut pidettiin kiinni torstaina myrskyn takia laajalla alueella maan itäosassa sekä maan pääkaupungissa Riadissa. Maan keskiosassa eli myös pääkaupungissa sää selkeni jo torstaina.

Yhdistyneisiin Arabiemiraatteihin kuuluvan Dubain kansainvälisellä lentokentällä puolestaan peruttiin ja siirrettiin useita lentoja, kun taivas peittyi keltaiseen hiekkaan. Dubain kansainvälinen lentokenttä oli viime vuonna maailman vilkkain. Lennot olivat vaikeuksissa myös Qatarin pääkaupungissa Dohassa, missä määrättiin niin ikään kouluja pysymään kiinni.

Hiekkamyrskyt eivät ole tavattomia Arabian niemimaalla. Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun) kertoo, että tällä kertaa myrskyn on tosin ennustettu jatkuvan päivien ajan.

Lähteet: AFP, Reuters