16 euroa per asiakas – kauppakeskusten myynti kertyy pienistä puroista

Viime vuonna Suomen kauppakeskusten yhteenlaskettu myynti nousi runsaaseen 5,9 miljardiin euroon ja kävijöitä oli 366 miljoonaa. Näiden lukujen perusteella saadaan laskettua noin 16 euron keskiarvo eli sen verran yksi asiakas kantoi rahaa kauppakeskukseen.

talous
Ihmisiä parveilee Kampin kauppakeskuksessa
Juha-Pekka Inkinen / Yle

Yksi asiakas kulutti kauppakeskuksessa rahaa viime vuonna keskimäärin 16 euroa, kertoo Suomen Kauppakeskusyhdistys ry:n vuosikertomus.

Luku on saatu laskemalla yhteen Suomen kauppakeskusten myynti ja jakamalla se kävijöiden määrällä. Suomessa on 93 kauppakeskusta. Viime vuonna niiden myynti nousi runsaaseen 5,9 miljardiin euroon ja kävijöitä oli 366 miljoonaa: näistä kahdesta luvusta saadaan laskennallinen noin 16 euron keskiarvo.

Viime vuonna niin kokonaismyynti kuin kävijöiden määrä kauppakeskuksissa kasvoivat edellisvuodesta. Yhden asiakkaan käyttämien eurojen määrä pysyi liki ennallaan.

Suomen Kauppakeskusyhdistyksen tilastot paljastavat, että hajontaa eri kauppakeskusten välillä on melkoisesti. Esimerkiksi Helsingissä Kampin ja Citycenterin kauppakeskuksissa yksi asiakas kulutti keskimäärin 6,5 euroa. Se toisaalta kuvaa hyvin kyseisiä kauppakeskuksia: Kampissa väkeä liikkuu paljon, koska siellä sijaitsee bussiterminaali ja metroasema. Myös Citycenter on monille luonteva läpikulkupaikka.

Suomen 20 suurimman kauppakeskuksen joukossa eniten euroja yksi asiakas kantoi Jumboon Vantaalle, Veturiin Kouvolaan ja Myllyyn Raisioon. Näissä kauppakeskuksissa yksi asiakas kulutti 40 euroa tai hieman alle.

Vaikka Suomessa on jo 93 kauppakeskusta, lisää rakennetaan runsaasti tai olemassa olevia laajennetaan. Esimerkiksi Lappeenrannassa ollaan laajentamassa Ison-Kristiinan kauppakeskusta ja Oulussa ovensa avaa noin vuoden päästä uusi Valkean kauppakeskus.

Helsingissä puolestaan uudet keskukset nousevat ainakin Pasilaan ja Kalasatamaan. Uusia kauppakeskuksia on myös suunniteltu muun muassa Seinäjoelle ja Jyväskylään.