1. yle.fi
  2. Uutiset

Mustikkasato runsas viime vuonna – sienisato heikko

Mustikkaa kerättiin viime vuonna myyntiin lähes kuusi miljoonaa kiloa. Mustikkasato oli runsas myöhään alkaneesta satokaudesta huolimatta. Paras sato saatiin Lapissa, jossa kerättiin yli puolet mustikan kokonaismäärästä.

luonto
Mustikoita metsässä
Jarmo Honkanen/Yle

Luonnonmarjojen myyntituloja kertyi viime vuonna lähes 15 miljoonaa euroa, josta mustikan osuus oli 10 miljoonaa euroa. Poimintatuloista noin puolet (52 %) saatiin Lapin alueelta ja reilu kolmannes Oulun alueelta (36 %).

Lapissa luomualueisiin tuli merkittävä lisäys vuonna 2013. Viime vuonna parhaat marjasadot sattuivat juuri luomualueille, joten myös luomuehdot täyttävien luonnonmarjojen myynti lisääntyi merkittävästi.

Puolukkasato keskinkertainen

Viime vuoden puolukkasato oli keskinkertainen ja paikoin heikko. Vuonna 2014 puolukkaa kerättiin myyntiin vain kolme miljoonaa kiloa. Vuonna 2013 puolukkaa kerättiin myyntiin yli kymmenen miljoonaa kiloa.

Lakkaa kerättiin viime vuonna myyntiin lähes 162 000 kiloa. Määrä kasvoi hieman edellisvuoteen. Lakanmyynti kasvoi alhaisen kilohinnan vuoksi, joka lisäsi lakan suoramyyntiä muun muassa turisteille.

Muita luonnonmarjoja kerättiin myyntiin varsin vähän. Vuonna 2014 runsas pihlajanmarjasato tuotti myyntiin lähes 69 000 kiloa. Karpaloa myytiin alle 12 000 kiloa.

Sienisato jäi heikoksi

Luonnonsienisato oli myöhässä ja se jäi useiden sienten osalta heikoksi. Poikkeuksen teki herkkutatti, jota kerättiin lyhyen ja runsaan sadon aikana myyntiin lähes 370 000 kiloa. Suurin osa herkkutattisadosta kerättiin Itä-Suomessa. Herkkutattia oli runsaasti myös eteläisessä Suomessa, mutta siellä järjestäytynyttä myyntikeräilyä on vähän.

Tiedot perustuvat Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärätutkimukseen vuodelta 2014 (MARSI). Suomen Gallup Elintarviketieto Oy on kerännyt tutkimuksen tiedot marja- ja sienikauppaa harjoittavilta yrityksiltä. Tutkimuksen toimeksiantaja on Maaseutuvirasto.

Lue seuraavaksi