Kymmeniä Jopoja kähveltäneet jäivät verekseltään kiinni – taas Jopo kainalossa

Hämeen poliisi on saanut kiinni kaksi miestä, joiden epäillään varastaneen kymmenittäin Jopo-polkupyöriä. Pyöriä on varastettu Hämeenlinnan ja Lahden seuduilta. Poliisin mukaan osa pyöristä on myyty jo eteenpäin netissä.

Kotimaa
Jopoja
Yle

Useita kymmeniä Jopo-merkkisiä polkupyöriä varastanut mieskaksikko on jäänyt kiinni itseteossa. Hämeen poliisi sai lauantaina puolen yön jälkeen ilmoituksen kahdesta miehestä, jotka kantoivat Hämeenlinnan keskustassa lukittuja polkupyöriä, kertoo rikoskomisario Matti Purhonen.

– Poliisipartio tavoitti toisen tuntomerkkeihin sopivan, noin kaksikymppisen miehen, joka ajoi Jopolla. Alustavassa puhuttelussa hän kertoi anastaneensa kyseisen pyörän ja muutaman muunkin pyörän.

Lisäksi mies kertoi poliisipartiolle anastamiensa pyörien sijainnin.

– Miehen epäilty rikoskumppani, toinen samanikäinen mies, saatiin kiinni hieman myöhemmin. Hänenkin jäljiltään löytyi anastetuksi epäiltyjä polkupyöriä.

Molemmat miehet otettiin kiinni epäiltyinä varkauteen.

Jopoja myyty eteenpäin netissäkin

Purhosen mukaan tutkinnassa on käynyt ilmi, että kaksikko on anastanut kevään aikana useita kymmeniä Jopoja Hämeenlinnan seudulla.

Lisäksi poliisi on löytänyt eri kätköpaikoista parikymmentä pyörää, joista suurin osa on Jopoja. Jotkut pyöristä on ilmeisesti varastettu jo viime kesänä Lahden seudulta.

– Poliisi sai tapauksesta rikoshyötyä takaisin useiden tuhansien eurojen arvosta, kertoo rikoskomisario Matti Purhonen. Tosin osa pyöristä on myyty jo eteenpäin nettikaupoissa.

Hämeen poliisi etsii pyörille omistajia tehtyjen rikosilmoitusten kautta ja on yhteydessä omistajiin. Anastetusta pyörästä tehtyyn rikosilmoitukseen on aina syytä merkitä huolellisesti pyörän väri, rungon numero ja mahdollinen turvamerkintä.

Netissä myytäviin polkupyöriin on syytä suhtautua varauksella etenkin, jos hinta on edullinen. Kannattaa tarkistaa, että pyörän rungon numero ja muut turvamerkinnät ovat näkyvissä eikä niitä ole viilattu pois tai sutattu tarroista.

– Myyjältä on myös hyvä kysellä pyörän alkuperästä, pyytää ostokuittia sekä pyrkiä varmistumaan hänen henkilöllisyydestään, rikoskomisario Matti Purhonen muistuttaa.

Lähteet: Hämeen poliisilaitos