1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tarjous

Funkkistyylisen linja-autoaseman myynnistä neuvotellaan yhä

Rakennuksen suunnitteli kaupunginarkkitehti Totti Sora 1930-luvulla. Hinta on todennäköisesti joitakin satoja tuhansia euroja.

Kuva: Joona Haarala / Yle

Turku jatkaa neuvotteluja linja-autoaseman myymiseksi kahden tarjoajan kanssa. Kiinteistötoimialan johtaja Jouko Turton mukaan neuvottelut ovat käynnissä ja tarjous pyritään saamaan kiinteistöliikelaitoksen johtokuntaan lähiaikoina.

Turto ei kommentoi ostajaehdokkaita tai esiin nousseita kauppasummia tarkemmin, koska kaupan viilaaminen on kesken. Hän kuitenkin vahvistaa, että molempien ostajaehdokkaiden tarjous on aiemmin hylätty.

Johtokunta hylkäsi joulukuussa Turun linja-autoilijain osakeyhtiö TLO:n tarjouksen, koska puolen miljoonan euron tarjous koski myös tonttia. Kaupunki haluaisi pitää tontin itsellään.

Kahden turkulaisen kiinteistösijoittajan jättämä tarjous puolestaan hylättiin liian pienenä. He tarjosivat asemasta 200 000 euroa.