Kaunis vanha kitara voi olla myös sijoituskohde

Asiantuntija varoittaa, että halpa tuontikitara ei välttämättä kestä Suomen kuivaa sisäilmaa.

kulttuuri
Seppo Kaskenmäki esittelee japanilaisvalmisteista Gretsch-kitaraa
Mauri Tikkamäki / Yle

Uusi soittopeli voi tuntua hyvältä, mutta olisiko se sittenkään parempi kuin vanha? Kitarakaupan ja -korjauksen asiantuntija Seppo Kaskenmäki varoittaa upouusien puusoitinten vaaroista.

– Kun aloittelija ostaa uuden kitaran, on se useimmiten tehty Aasiassa. Se on tehty puusta, jota ei ole kuivattu riittävästi. Suomen ilmastoon tuotuna valmistuksessa käytetty puu kuivaa sillä seurauksella, että kitaran kaula vääntyy.

– Vanha kitara on jo luovuttanut kosteuden ja on luotettavampi, huomauttaa Seppo Kaskenmäki Kitarakuu-liikkeestä.

Tamperelainen Kaskenmäki on erikoistunut liikkeessään käytettyihin kitaroihin ja vahvistimiin. Niitä korjataan, huolletaan ja myydään.

– Halvat tuontikitarat työllistävät meitä vaikka kaikkia ei voi edes korjata.

Vanhoissa kitaroissa paremmat aineet

Kitaraa valitessa saattaa siis aloittelijallekin olla parempi pitäytyä tunnetuissa merkeissä, varsinkin jos niillä on ikää.

– Vintage on hyvä sana tässä yhteydessä, korostaa Kaskenmäki.

Tunnetut merkit ovat tietysti tae laadusta, jota vuosikerta vielä korostaa.

– Ja jos puhutaan vielä vanhemmista peleistä, niin niissä osat ja komponentit on tehty paremmasta raudasta ja materiaalista. Uusi ja halvempi saattaa tarvita volume- ja sävypotikoiden osalta huoltoa jo vuoden ikäisenä.

Kitara tykkää kun sillä soitetaan

Vanha kitara on sikäli hyvä, että se on jo soitettu auki. Pitkään jatkunut soittaminen tekee hyvää soittimelle, koska puun hartsit reagoivat soittamiseen ja sen tuomaan värinään. Se pätee niin akustisiin – kuin sähkökitaroihinkin.

– Mitä kauemmin soitettu, sen parempi saundi, niin voisi sanoa.

Vaikka soitin on tietysti tehty soittamista varten, mainitsee Kaskenmäki kitaran myös käyttötaide-esineenä sekä myös sijoituskohteena. Siihenkin tarkoitukseen niitä hankitaan.

Arvopaperit, öljy ja arvometallit - niiden hinta vaihtelee, mutta hyvän kitaran arvo voi nousta jopa kymmeniä prosentteja.

– Se on vain pidettävä hyvin eikä sitä esimerkiksi maalata tai muuten peukaloida.