Helsinki juhlistaa tänään romaneita Suomen lipulla

Keskiviikkona 8.4. juhlitaan romanien kansallispäivää. Juhlan kunniaksi Helsingin kaupungintalolla nostetaan salkoon Suomen lippu. Liputus järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

romanit
Kuvassa liehuva Suomen lippu.
Anssi Leppänen / Yle

Helsinki päätti viime vuonna, että se järjestää vuosittain liputuksen romanien kansallispäivänä. Liputus järjestetään tänä keskiviikkona romanien kansallispäivän kunniaksi ensimmäistä kertaa Helsingin kaupungintalolla.

Suomen lippu nousee kaupungintalolla salkoon Kauppatorin puolella aamukahdeksalta.

Liputustilaisuuteen osallistuvat muun muassa vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet ja romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Sarita Friman-Korpela.

Romanit eivät ole yksimielisiä liputuksessa käytettävästä lipusta

Helsingin kaupunki päätti romanien kansallispäivän kunnialiputuksesta viime vuoden marraskuussa Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenen Thomas Wallgrenin (sd.) aloitteesta. Wallgrenin mukaan romanien kunnialiputuksessa käytetään Suomen lippua, sillä tämä oli romanivaltuuskunnan ja Suomen romaneiden järjestön oma toive.

– Osa Suomessa asuvista romaneista toivoisi, että liputuksessa käytettäisiin romanien omaa lippua, mutta Suomen romanit halusivat juhlistaa kansallispäiväänsä Suomen lipulla, Wallgren sanoo.

Wallgrenin mukaan on ymmärrettävää, että suomalais-romanit haluavat kunnialiputukseen Suomen lipun.

– Suomessa on asunut romaniväestöä jo vuosisatojen ajan, joten tietysti he ovat suomalaisia, Wallgren sanoo.

Romanien kansallispäivä pääsi viime vuonna myös ensimmäistä kertaa suomalaiseen almanakkaan.