Ensimmäiset myrskyvahingot työllistävät jo Vaasassa

Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa ennustetaan tuulen puhaltavan tänään keskiviikkona puuskissa jopa 25 m/s. Keskiviikkoaamuna Vaasan sähköltä on jo lähdetty ensimmäiselle korjauskeikalle.

Kotimaa
Sähkötolppa.
Mirva Korpela / Yle

Etelä-Pohjanmaalle, Pohjanmaalle ja Keski-Pohjanmaalle ennustetaan koko keskiviikkopäiväksi kovia tuulia. Pahimmillaan puuskissa tuuli saattaa olla voimakkuudeltaan jopa 25 m/s.

Keskiviikkoaamuna Vaasan Sähköltä on jo päästy päivän ensimmäiselle korjauskeikalle.

– Meillä on nyt yksi sähkökatko Maalahden alueella. Siellä on noin 300 asiakasta sähköttä. Miehet on sinne jo lähteneet, sanoo Vaasan sähkön käyttööpäällikkö Petter Södergran.

Aamuyhdeksän aikaan tuuli puhalsi Vaasan rannikolla jo 20 metriä sekunnissa.

– Kova tuuli se on, mutta niin kauan kuin puut pysyy pystyssä, ei ole hätää, Södergran sanoo.

– Nyt on arkipäivä ja meillä on kaikki resurssit käytettävissä vikakorjauksiin, jos tulee tarvetta, Petter Södergran vakuuttaa.

Vaasan Sähköstä muistutetaan, että mahdollisia tuulen sähkölinjoille kaatamiaa puita ei pidä mennä itse poistamaan, vaan tulee tehdä vikailmoitus sähköyhtiölle, joka lähettää korjauskalustoa paikalle.