Kurdikomentajat: Isis vapautti yli 200 jesidiä kuukausien vankeudesta

Vapautetut ovat pääosin iäkkäitä tai lapsia, Kirkukin kaupungin kurdikomentaja kertoo. Heissä on hänen mukaansa merkkejä kaltoinkohtelusta ja laiminlyönnistä.

Ulkomaat
Pakolaisia traktorin kyydissä.
Jesidipakolaisia poistumassa Isisin valtaamasta Sinjarin kaupungista elokuussa 2014.Ulas Yunus Tosun / EPA

Irakilaisen kurdiviranomaisen mukaan ääri-islamilainen Isis on vapauttanut yli 200 jesidiä kahdeksan kuukauden vankeudesta.

Kurdien turvallisuusjoukkojen komentaja Westa Rasul kertoo uutistoimisto AFP:lle, että vankien vapauttamisesta neuvoteltiin heimojohtajien kanssa päivien ajan. Vangit vapautettiin maanantaina Niniven maakunnassa ja he saapuivat kurdien valvomalle alueelle Kirkukin maakuntaan keskiviikkona.

Rasulin mukaan joukossa on naisia ja lapsia. Kirkukin kaupungin kurdijoukkojen komentaja Hiwa Abdullah puolestaan kertoo uutistoimisto AP:lle, että vapautetut ovat iäkkäitä ihmisiä tai lapsia.

Useimmat ovat hänen mukaansa huonossa kunnossa ja heissä on merkkejä kaltoinkohtelusta ja laiminlyönnistä.

Tämä on toinen kerta, kun Isis vapauttaa suuren joukon Ninivessä viime vuonna sieppaamiaan jesidejä. Tammikuussa vapaaksi pääsi noin 200 etupäässä iäkkäämpää ihmistä.

Jesidit jäivät Isisin vangiksi viime kesänä, kun islamistijoukot valtasivat pohjoisirakilaisen Sinjarin kaupungin Irakin pohjoisosassa. Kymmenet tuhannet jesidivähemmistöön kuuluvat pakenivat Isisin tieltä.

Kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen ja Irakin viranomaisten mukaan Isis on alistanut jesidinaisia orjuuteen.

Lähteet: AP, AFP