Pölyhuiskalla selvitään – taideaarteet selvisivät purkutyömaan pölypilvistä

Pölyvaurioita kärsinyt K.H. Renlundin museo avannee ovensa viikonlopuksi Kokkolassa. Museo joutui suojaamaan taulut ja lähtemään evakkoon parisen viikkoa sitten.

kulttuuri
Kuvassa taidekonservaattori puhdistaa maalausta
Raila Paavola / Yle

Kokkolassa maakuntamuseon kokoelmat eivät ole vaurioituneet naapuritalon purkutyömaan betonipölystä. Kerrostalon työmaalta levinnyt sakea pöly pakotti museon sulkemaan ovensa yli kahdeksi viikoksi. Viikonlopuksi alakerran näyttelytilat saatanee kuntoon ja auki yleisölle.

Vielä torstaina museosta arvioitiin, että alakerran näyttelytilat pystytään avaamaan viikonlopuksi, mutta yläkerrassa siivous jatkuu vielä ainakin muutaman viikon.

Vaurioita kartoittaneen taidekonservaattori Tuulikki Kilpisen mukaan arvotaulut ovat kunnossa, vaikka pölykerroksen peitossa.

– Ei tämän toteamisessa mitään suurennuslasia tarvita. Teoksia peittää pölykerros. Kun tähän kerrokseen tulin sisälle, niin heti suussa maistui pöly.

Taidekonservaattori on ohjeistanut museon työntekijöitä puhdistustöissä. Taulun pinta on nopein puhdistaa.

Urakasta selvitään lähinnä kuivapuhdistusvälineillä; pölyhuiskilla, liinoilla ja sienillä.

taidekonservaattori Tuulikki Kilpinen

– Urakasta selvitään lähinnä kuivapuhdistusvälineillä; pölyhuiskilla, liinoilla ja sienillä. Imuria voi käyttää vain taulujen takaosaan kehysten kohdalla, tarkentaa Tuulikki Kilpinen.

Kokenut konservaattori ei ole urallaan vastaavaan urakkaan törmännyt, mutta ei suuresti kummeksukaan.

– Likaisten taulujen kanssa tässä työssä ollaan tekemisessä.

Maaliskuun puolivälissä alkanut museon viereisen talon purkutöiden aloitus ja sakea pöly tulivat museolle täytenä yllätyksenä. Työstä vastaava firma unohti ilmoittaa aloittamispäivän naapureille. Niinpä pöly ehti leviämään sisätiloihin ja teosten pinnoille.

K.H. Renlundin museon kokoelmiin kuuluu muun muassa Albert Edelfeltin, Pekka Halosen ja Akseli Gallen-Kallelan töitä.