Älä hauku kanaa tyhmäksi – se oppii nopeammin kuin koira

Pohjois-Savon opistossa eläintenkouluttajaksi opiskelevat nuoret opettavat kanat vaikka erottamaan vokaalit ja konsonantit toisistaan.

Kotimaa
kana
Tämän kanan opinnot ovat vielä hiukan kesken...

Sanonta "tyhmä kuin kana" on monille tuttu, mutta sen todenperäisyys on niin ja näin. Kana ei nimittäin ole läheskään sanonnan kaltainen, vaan fiksu eläin, joka oppii nopeasti uusia temppuja ja ongelmanratkaisutehtäviä.

Pohjois-Savon opistossa Kuopiossa eläintenkouluttajaksi opiskelevat nuoret harjoittelevat tulevaa työtään kanojen parissa. Opistolla on 24 munituskanaa. Kanan käyttämiselle opetuksessa on selkeä syy.

– Jos pystyy kouluttamaan kanan, pystyy todennäköisesti kouluttamaan minkä tahansa muunkin lajin. Kana on oppimisnopeudeltaan erinomainen, se oppii temppuja esimerkiksi viisi kertaa nopeammin kuin koira, kertoo eläintenkouluttaja Harri Katainen.

Myös mehiläistä ja torakkaa voi kouluttaa

Kanat opetetaan tekemään kahdeksikkoa ja kävelemään ympyrää keilojen ympärillä pöydällä. Katainen kutsuu oppimistapaa eläinavusteiseksi pedagogiikaksi, jossa eläin ikään kuin opettaa kouluttajaa eikä toisinpäin.

– Oleellista ei ole mitä kana on oppinut, vaan miten kouluttaja on oppinut kouluttamaan kanan käytöksen. Oppilaat ovat kesyttäneet nämä kaikki kanat, mikä ei ole helppo tehtävä, jos asiaa ei ole opiskellut. Minkä tahansa näistä kanoista voi ottaa syliin ilman että se pelästyy.

Kanoille opetetaan aakkoset siten, että kana osaa erottaa konsonantit ja vokaalit toisistaan.

Harri Katainen

Kanoja koulutetaan naksuttimien avulla. Naksutin toimii sekundäärivahvistimena ja naksun jälkeen kana saa palkkioksi ruokaa, jota se arvostaa. Kataisen mukaan eläintenkoulutuksessa voi palkkiona olla muutakin kuin ruokaa.

– Esimerkiksi sammakko voi saada palkkioksi lämpölampun. Tutkimusten mukaan yksinkertaisimmat eläimet, joita voi kouluttaa, ovat mehiläinen ja torakka. Kunhan eläin pystyy jollain aistilla havaitsemaan sekundäärivahvistimen, eläin kuin eläin voidaan kouluttaa.

Kana ei pelkästään opi kävelemään tietynlaista reittiä, vaan voi myös esimerkiksi tehdä ongelmanratkaisu- tai tunnistustehtäviä.

– Tällä hetkellä meillä on menossa testi, jossa kanoille opetetaan aakkoset siten, että kana osaa erottaa konsonantit ja vokaalit toisistaan, Katainen sanoo.

Kana nauttii hiekkakylvyistä

24 kanan hoitaminen vaatii Pohjois-Savon opistolla työtä, sillä vaikka kana on helppohoitoinen, sen tarvitsee tehdä myös omia kanamaisia juttua. Kanoilla on oltava muun muassa tarpeeksi tilaa, jyviä joita nokkia ja maata kuovittavaksi.

– Kana on parvieläin ja se tarvitsee toisia kanoja ympärilleen. Kukko voi olla myös pitämässä jöötä. Meillä ainakin kerran päivässä joku käy katsomassa kanoja siitä huolimatta, että eläimillä on juoma- ja ruokinta-automaatit.

Ensimmäisen kerran kun näin kanan kylpevän, luulin että se on sairas.

Harri Katainen

Kanoilla on oltava myös orsi, jossa yöpyä sekä tarpeeksi pesiä, joihin munia. Pesien on oltava suojassa, jotta kana munii niihin. Orsi puolestaan tekee kanan olon turvalliseksi yöaikaan.

– Kana tarvitsee myös hiekkakylpyjä. Ne nauttii siitä todella paljon. Ensimmäisen kerran kun näin kanan kylpevän, luulin että se on sairas, koska se näytti menevän transsiin, vaikka se vaan nautiskeli, nauraa Katainen.

– Jos kanan, tai minkä muun tahansa eläimen, ottaa lemmikiksi, on sitouduttava siihen. Me rajoitetaan niiden elinympäristöä ja siksi meillä on velvollisuus huolehtia, että ne voi hyvin.