Natseja, noituutta ja seksiriittejä – suomalainen salatiede pistettiin yksiin kansiin

Selvänäköisyyttä, hämäriä kultteja, saatananpalvontaa, teosofiaa, ufoilua... suomalaisen salatieteilyn kenttää ei todellakaan voi kutsua kapeaksi, mutta jälkipolvien ihmeteltäväksi siitä on jäänyt lähinnä välähdyksenomaisia tiedonmurusia. Nyt salatieteilijöistä on tehty kirja.

kulttuuri
Perttu Häkkinen
Perttu HäkkinenJussi Mankkinen / Yle

1930-luvun alkupuolella Helsingissä tapahtuu kummia. Tattarisuolla sijaitsevasta syrjäisestä lähteestä löytyy hämmentävän suuri määrä ihmisen osia, muun muassa kahdeksan kättä, yhdeksän jalkaa ja naisen pää. Silvotut ruumiinosat herättävät runsaasti huomiota silloisessa mediassa, ja tapaus huomioidaan myös ulkomailla. Otsikot kirkuvat rituaalimurhia ja okkultismia.

Lopulta syyllisetkin saadaan selville. Asialla on omintakeista mustaa magiaa harjoittava, Kallion työläiskaupunginosassa asusteleva pieni noitapiiri, joka haki ruumiinosia hautausmaalta ja uhrasi ne sitten lähteeseen, kadonneen aarteen toivossa. Ryhmä harjoitti Mustan Raamatun taikoja, teki rituaaleja tappamillaan kyyhkysillä ja sai vieraakseen jopa itse Luciferin. Yksi noitapiirin jäsenistä teki toistuvia astraalimatkoja tuonpuoleiseen – kiehtovaa ja karmivaa!

Salaista huuhaata

Tällaisia tarinoita Perttu Häkkisen ja Vesa Iitin Valonkantajat-teos on pullollaan, oli sitten kyseessä kaikenhavainnoiva selvänäköisyys, myyttis-esoteerinen Kalevalanpalvonta, hämärähkö kultteilu tai sumeahko ufoilu. Suomalaisen salatieteilyn tiuhaan tallattua polkua ei todellakaan voi kutsua kapeaksi tai tylsäksi. Se kätkeekin uumeniinsa varsin värikkäitä persoonallisuuksia, jotka eivät yhteiskunnan ahtaisiin muotteihin ole oikein sopeutuneet.

– Itse pidin jopa pöyristyttävänä, että Valonkantajien kaltaista teosta ei ollut vielä kirjoitettu, Suomessa tämä kenttä on kuitenkin ollut huikaisevan jännittävä. Pelkästään tämän kirjan henkilöhahmoista ja tarinoista saisi pari-kolmekymmentä Hollywood-elokuvaa ihan tuosta vain, Perttu Häkkinen toteaa.

– Lähes jokaisesta suomalaisesta suvusta löytyy tietäjää, parantajaa ja selvänäköistä isoäitiä. Suomi on kuitenkin päällisin puolin hirvittävän rationalistinen yhteiskunta, ja ehkä tästä syystä tällaiset huuhaa-asiat on haluttu jättää virallisen historiankirjoituksen ulkopuolelle, Häkkinen jatkaa.

Valonkantajat
Valonkantajat-kirjaaJussi Mankkinen / Yle

Muumio vai muu mies

Virallisen dogman väheksyntä ei tosin ole mikään ihme, sen verran kovilla kierroksilla salatieteilijöiden ajatelmat ovat toisinaan pyörineet. Esimerkiksi 1900-luvun alussa vaikuttaneen, taiteilijasta tutkijaksi intoutuneen Sigurd Wettenhovi-Aspan mukaan suomen kielestä löytyy esoteerista tietoutta, joka oli muualta jo kadonnut: suomi oli alkukieli, ja se oli jättänyt jälkensä esimerkiksi muinais-Egyptin kulttuuriin. Niinpä sana muumio oli alun perin "muu mies", ja pyramidi "pyhät raamit".

Ufokontaktihenkilö Tapio Kaitaharju taas on kertonut keskustelleensa niin saturnuslaisten, venuslaisten kuin marsilaistenkin kanssa, ja dosentti Hannu Rauhala tapasi Afrikassa kuumaakin kuumempien voodoo-papittarien lisäksi kuin suoraan kauhuelokuvista repäistyjä zombeja. Lemminkäisen temppelistään tunnettu Ior Bock taas joi säännöllisesti omaa spermaansa, sekä uskonnollisista että terveydellisistä syistä.

Kalevala, pyhä kirja

Kuten Ior Bockin, moni suomalainen salatieteilijä on ammentanut inspiraatiotaan Kalevalasta. Esimerkiksi Wettenhovi-Aspalle Kalevala oli se kaikkein pyhin kirja, teosofi Pekka Ervast taas pyrki yhdistämään toisiinsa Väinämöisen ja Kristuksen arkkityyppejä ja näiden henkistä tehtävää Suomen historiassa. Ervast sai myös Väinämöiseltä suoraan erilaisia viestejä, kehotuksia ja pyyntöjä.

Arjalaisen Germaani Veljeskunnan (sic) perustajalle, 1990-luvun lama-Suomessa aatettaan julistaneelle Väinö Kuismalle kansallismytologia oli niin ikään tärkeä asia. Kuisma kutsui itseään uuden ajan Väinämöiseksi ja tietäjäsoturiksi, myyttisen ajan vapahtajaksi.

– Akateemisten esoteria-tutkijoiden keskuudessa kulkee väite siitä, että esoteria ja okkulttiset virtaukset nostavat päätään yleensä aina ennen sotia tai lama-aikaa, Häkkinen toteaa.

– Kun suomalainen kansallistunne tai identiteetti on ollut kriisissä, on Kalevalasta haettu henkistä selkärankaa, ja esimerkiksi poliittisen tai taloudellisen kuohunnan aikoina Kalevala on yleensä aina tullut sieltä jostakin jollakin tavoin esiin.

Aino Kassinen
Selvänäkijä Aino KassinenHarto Hänninen / Yle

Vesa-Matti Loiri – selvänäkijän oppipoika

1930-luvulta aina 70-luvulle saakka Suomella oli oma virallinen selvänäkijänsä, Aino Kassinen. Kassisen luona vieraili loppumattomana virtana oman aikansa julkkiksia Maila Talviosta Tarmo Manniin. Kassisen auran tekee kiinnostavaksi myös se, että 70-luvulla hänen oppipoikanaan toimi useita vuosia Vesa-Matti Loiri. _Valonkantaja_t-kirjaan ei Loirilta haastattelua aiheen tiimoilta saatu.

Vesa-Matti Loiri 17.5.1969.
Vesa-Matti Loiri 70-luvullaErkki Suonio / Yle

Huhut kertovat, että Kassisen kykyjä hyödynsivät talvi- ja jatkosodan aikana myös marsalkka Mannerheim ja silloinen presidentti Risto Ryti, joka puolisonsa Gerdan tavoin oli erittäin kiinnostunut henkimaailman asioista ja spiritualismista. Gerda Ryti myös tuki spiritualistisen kirjallisuuden kääntämistä.

– Se että suomalaiset poliitikot hakivat apua selvänäkijöiltä tai vastaavilta, on mielenkiintoinen luku historiassa. Natsi-Saksassahan Heinrich Himmler ja Rudolf Hess hyödynsivät astrologiaa ja homeopatiaa paitsi omassa elämässään, myös valtakunnan kohtalon selvittämisessä, Perttu Häkkinen sanoo.

– Suomihan on pärjännyt verrattain hyvin, en sitten tiedä onko osuutta ollut salatieteillä vai oikeanlaisella ulkopolitiikalla. Nykypäivänä olisi kyllä kiinnostavaa nähdä mitä siitä seuraisi, jos vaikkapa Eero Heinäluoma kertoisi katsovansa kahvinporoista mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Presidentti Risto Ryti radion studiossa 1.1.1940
Presidentti Risto RytiYle

Deus ex pop

Suomalaiset salatieteilijät ovat jättäneet lähtemättömän jälkensä myös maamme populaarikulttuuriin. Etenkin rankasti ryypänneen okkultisti, uusnatsi ja rivologi Pekka Siitoinin vaikutus on ollut melkoinen.

– Siitoin-aiheisia paitoja ja äänilevyjä ja jopa fan fictionia on tarjolla ihan tolkuttomasti, ja sitä rustaavat iltapuhteenaan korkeasti koulutetut miehet ja naiset. Toinen hyvä esimerkki on Jorma Elovaara, joka tunnetaan radio-ohjelmistaan ja lehdistään.

– Mielestäni tällainen niin sanottu oman perinteen arvo on ymmärretty paremmin vasta viime vuosina. Ja kannattaa huomata, että suomalaisella okkultismilla on ollut vaikutusta myös ulkomaiseen populaarikulttuuriin, esimerkiksi ruotsalaisen black metal -yhtye Bathoryn johtohahmon Quorthonin nimi on otettu Pekka Siitoinin teoksesta.

Synkän Mana Mana (siirryt toiseen palveluun) -yhtyeen laulaja Jouni Mömmö taas kaveerasi kabbalistisen seksimaagikon Reima Saarisen kanssa, Kingston Wallin (siirryt toiseen palveluun) laulaja Petri Walli seurasi Ior Bockia.

Mömmö kuoli lääkkeiden yliannostukseen, Walli teki itsemurhan.

Pekka Siitoin
Pekka Siitoimen neljä uusnatsijärjestöä lakkautettiin 1970-luvulla. Yle

Itsemytologisoinnin alttarilla

Vaikka suomalainen salatiede pursuaa varsin omaleimaisia individualisteja, yhdistäviä tekijöitäkin löytyy.

– Jos ajatellaan Wettenhovi-Aspaa, Ior Bockia ja Pekka Siitoinia, niin he kaikki tekivät vuosikymmenten ajan itsemytologisointia. Bock oli ottolapsi mutta hän käänsi asian päälaelleen ilmoittaen, ettei häntä ole adoptoitu ja että hänen sukutaustansa tulee, ei satojen tai tuhansien, vaan _miljoonien _vuosien takaa. Pekka Siitoin taas oli lähtöisin aivan tavallisesta varkautelaisesta perheestä. Kuitenkin hän väitti isänsä olleen korkea-arvoinen natsiupseeri von Weltheim.

– Rivikansalainen voisi pitää tällaista suoranaisena puijaamisena ja vedätyksenä, mutta itse näkisin että kyseessä on toisenlainen psyykkinen puoli, jonka kautta yksilö kokee maagisesti jonkinlaisen transmutaation. Tällaisia oman tarinansa uudelleen kirjoittajia tästä kirjasta löytyy useita.

Valonkantajat
Valonkantajat-kirjan kansiJussi Mankkinen / Yle

Myös Valonkantajat-teoksessa totuus ja taru sekoittuvat ihmeellisellä tavalla toisiinsa.

– Kyseessähän ei ole tyypillinen tietokirja, puolet tästä on mytologista materiaalia – kävikö esimerkiksi voodoosta innostunut Hannu Rauhala oikeasti Beninissä hakemassa sieltä kolme initiaatiota vai oliko hän ollut Tallinnassa juopottelemassa ja ostanut voodoo-sormuksensa ja muut killuttimensa sieltä, ken tietää... Tällaisiin asioihin on aika hankala löytää historiallisia ratkaisuja, ja kannattanee jättää ne lukijan itsensä pääteltäviksi. Me olemme antaneet avaimet ja lopputyö on sitten lukijalla, Häkkinen summaa.