Tasa-arvo Viron hallituksessa loppui lyhyeen – salkku vain kahdelle naiselle

Naisministerien kohtalainen määrä jäi vuoden mittaiseksi, eikä uudessa hallituksessa ole enää myöskään Viron suuren kielivähemmistön edustajaa. Valtion kauppasuhteiden hoitajan pestin sai mies, joka erosi korruptioepäilysten takia pari vuotta sitten.

Ulkomaat
Keit Pentus-Rosimannus pöydän takana Baltian maiden, Viségard-ryhmänja Pohjoismaiden neuvoston ulkoministerikokouksessa Slovakiassa maaliskuussa 2015.
Keit Pentus-Rosimannus on toinen Viron uuden hallituksen naisministereistä. Hän jatkaa ulkoministerinä. Peter Komka / EPA

Viron vanhassa 14-ministerisessä hallituksessa oli viimeisinä aikoinaan kuusi naisministeriä. Siinä oli myös kaikkien aikojen ensimmäinen vironvenäläinen ministeri, sosiaalidemokraattinen opetusministeri Jevgeni Ossinovski. Tasa-arvo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä tuo hallitus istui vain vaalikauden viimeisen vuoden. Uudessa hallituksessa ministereitä on 15, naisia kaksi.

Pääministeripuolueena jatkavan oikeistolaisen reformipuolueen seitsenhenkiseen ryhmään valittiin nyt vain yksi nainen, ulkoministeri Keit Pentus-Rosimannus. Sosiaalidemokraattien neliministerisen ryhmän ainoa nainen on yritystoiminnasta vastaava Urve Palo.

Toinen oikeistolainen hallituspuolue Isänmaan ja Res Publican liitto ei kelpuuttanut nelikkoonsa lainkaan naisia. IRL:n puoluehallituksen jäsenen Helir-Valor Seederin mukaan henkilövalinnat ovat vaikea kysymys. Puolue päätti, että on "parempi olla hallituksessa miesporukassa kuin oppositiossa naisten kanssa", Seeder sanoi. Puolueella ei ole koskaan ollut yhtään naisministeriä.

Virolaisen politiikantutkimuskeskuksen Praxisin johtajan Annika Uudeleppin mukaan tasa-arvo-odotukset Taavi Rõivasin ensimmäisen hallituksen jälkeen olivat suuret, mutta turhat. Hallituksessa ei ole naisia edes samassa suhteessa kuin parlamentissa eli riigikogussa, joka sekin on erittäin miesvaltainen. Naisia siellä on alle 25 prosenttia, Pohjoismaissa 40 prosentin paikkeilla.

– Kun katsoo uutta hallitusta ja naisten määrää riigikogussa halki aikain, niin mikään niissä ei viittaa Pohjoismaihin. Olemme täysin Itä-Eurooppaa, vaikka emme sentään huonoin, Uudelepp sanoo Postimees (siirryt toiseen palveluun)-lehden haastattelussa.

Tasa-arvovaltuutettu Mari-Liis Sepper sanoo uutisportaali Delfissä (siirryt toiseen palveluun), että oleellista muutosta tasa-arvoisen hallituksen suuntaan ei ole tapahtunut sitten Viron vapautumisen, vaikka kansalaiset odottavat sitä kovin.

– Siksi tarvitaan myös virallinen linjaus siitä, etteivät hallitus ja puolueet saa unohtaa tasa-arvoa etsiessään sopivia ministereitä. Mieluiten se on kirjattava perustuslakiin. Ei ole poliitikoille kunniaksi, että tässä asiassa kansa on niitä edistyneempi, Sepper sanoo.

Kaksi eronnutta ministeriä sai palata

Vironvenäläisen Ossinovskin opetusministerinsalkku siirtyy reformipuoluetta edustavalle Jürgen Ligille, joka joutui viime syksynä jättämään tuolloisen valtiovarainministerin virkansa syrjinnältä haiskahtaneen sammakon vuoksi. Kohteena oli suuri Ossinovski.

"Maahanmuuttajien pojan vaaleanpunaisesta puolueesta kannattaisi olla varovainen", Ligi kirjoitti tuolloin sosiaalisessa mediassa, kun Ossinovski oli hänen mielestään arvostellut liikaa tämän päivän politiikan perustelua Viron neuvostomenneisyydellä.

Michalin nimitys aiheutti ensimmäisen särön hallitusrintamaan: yksi sosiaalidemokraattien kansanedustajista ei äänestänyt hallituksen luottamuksen puolesta.

Hallituksen vahva mies – monien mielestä pääministeri Rõivasia vahvempi – sai moitteet muun muassa presidentiltä ja lähti hallituksesta. Tauko jäi kuitenkin vain puolen vuoden mittaiseksi, joskaan valtiovarainministerin salkkua Ligi ei uudessa hallituksessa enää saanut.

Ligin nimityksen lisäksi Virossa on herättänyt kovaa keskustelua hänen puoluetoverinsa, kauppa- ja infrastruktuuriministeri Kristen Michal. Ligin tavoin hänkin on joutunut kertaalleen lähtemään hallituksesta.

Michalin oli erottava oikeusministerin paikalta joulukuussa 2012, kun kävi ilmi, että reformipuolue oli saanut rahoitusta epämääräisistä lähteistä. Omien sanojensa mukaan hän lähti, koska halusi suojella hallitusta ja sen työkykyä, ei siksi, että hän olisi ollut syyllinen mihinkään.

Kansalaisten tuohtumus poliitikkojen selittelyjen vuoksi oli tuolloin kasvanut sellaisiin mittoihin, että Virossa järjestettiin jopa katumielenosoituksia. Viranomaiset eivät loppujen lopuksi kuitenkaan nähneet syytä nostaa korruptioepäilyistä syytteitä.

Keskiviikkona Michalin nimitys aiheutti ensimmäisen särön hallitusrintamaan: Ossinovski, nykyisin taas vain kansanedustaja, ei äänestänyt hallituksen luottamuksen puolesta. Syynä oli Michalin asema valtion käymän kaupan vartijana.