Maltti on vielä valttia puutarhatöissä: "Tuijan voi jo tökätä maahan"

Puutarhassa uskaltaa laittaa sakset viuhumaan. Monet taimet ja siemenet kannattaa esivalmistella sisätiloissa huhtikuun aikana.

Kotimaa
Taimia kasvihuoneessa
Matti Kauvo / Yle

Aurinko lämmittää ja monen viherpeukalon sormet syyhyävät halusta sukeltaa multaan. Aikaisin alkaneesta keväästä huolimatta suurinta osaa pihatöistä kannattaa vielä lykätä, neuvoo hortonomi Sanna Elo.

Leikata voi siihen asti, kunnes oksissa alkaa virtaamaan elämää.

Sanna Elo

– Maa saattaa olla vielä jäässä varjoisemmissa paikoissa.

Kukkakasvien istuttaminen ei sovi koleaan huhtikuuhun, mutta penkkejä voi puunata valmiiksi kasveja odottamaan.

– Jos maa on kuiva. Märkää maata ei kannata mennä hirveästi sotkemaan. Maa tiivistyy, jos aloittaa liian aikaisin.

Kaikesta istuttamisesta ei sentään tarvitse pidättäytyä.

– Jos maa on istutusvalmis, niin mikä ettei sen tuijan voi tökätä sinne, jos siltä tuntuu, että haluaa saada jotain uutta vihreää. Kasvihuoneessa kukkaan puhjennut perenna ei välttämättä vielä viihdy.

Havukasvien suojat kannattaa kuitenkin pitää paikoillaan, sillä ne suojaavat myös kovilta tuulilta. Suojaton kasvi alkaa helposti haihduttaa vettä neulasten kautta. Jäisestä maasta kasvi ei pysty imemään vettä, jolloin se kuivuu herkästi.

Pitkäpinnainen pitää rusakkosuojatkin vielä tovin paikoillaan.

– Luonto ei vielä tarjoa niille oikein mitään, joten kyllä ne käyvät hyvältä maistuvien kasvien kimppuun ennen kuin luonto alkaa vihertää.

Esikasvatus alkaa jo paukkupakkasilla

Sisällä puutarhanhoidon voi aloittaa jo tammikuussa, jos mielii saada ikkunalle tai penkkiin esimerkiksi pitkän esikasvatuksen vaativaa pelargoniaa.

Elon mukaan suurin osa siemenistä ja taimista laitetaan purkkiin juuri nyt.

– Daaliajuurakoita voi jo esikasvattaa tai tomaatintaimia.

Moni shoppailee puutarhansa kasvit pelkän ulkonäön perusteella. Sanna Elo kuitenkin suosittelee edes jonkinlaisen istutussuunnitelman tekemistä. Suunnitteleminen onnistuu esimerkiksi verkkokauppojen tarjontaa selailemalla.

– Nuuka ihminen säästää, kun miettii valmiiksi, mitä puutarhaan laittaa. Toki ihminen ostaa, kun näkee jotain kaunista ja niillekin löytyy varmasti paikka puutarhasta.

Omenapuun saa saksia ilmavaksi

Jotain kuitenkin voi ja pitääkin jo tehdä myös ulkona. Omenapuut, kuusiaidat ja erilaiset pensaat leikataan ennen huhtikuun puoliväliä.

– Leikata on voinut jo jonkun aikaa. Yleensä sen jälkeen, kun kovimmat pakkaset rupeavat olemaan ohi. Leikata voi siihen asti, kunnes oksissa alkaa virtaamaan elämää.

Elo neuvoo leikkaamaan pois hankaavat oksat. Omenapuun kuuluisi olla ilmava.

– Sellainen, että hedelmillä on tilaa kasvaa ja ne saavat valoa, Elo tarkentaa.