Luonnonvarakeskus etsintäkuulutti raparperit – haussa erityisesti vanhat pohjalaiset raparperikannat

Jos raparperin varsi on kokonaan punainen tai päältä punainen ja sisältä vaalea, niin kyse voi olla harvinaisuudesta. Luonnonvarakeskus kerää nyt tietoja raparpereistä. Erityisen kiinnostavia ovat vanhat pohjalaiset raparperit, joita on vaalittu pihapiirissä vuosikymmeniä tai tuotu ehkä jopa Ruotsista.

luonto
Stalks of rhubarb.
Jyki Lyytikkä / Yle

Raparperi kuuluu suomalaiseen pihaan. Se on kasvanut vuosikymmeniä samassa paikassa puutarhassa ja periytynyt elinvoimaisena sukupolvelta toiselle. Nyt Luonnonvarakeskusta kiinnostavat juuri nämä vanhat, perinteiset raparperikannat.

– Suomessa varhaisimmat raparperit voivat olla 1800-luvulta ja sitä on viljelty melko yleisesti 1900-luvun alussa. Monessa pihassa saattaa olla 1930-40 -luvulta olevia raparperejä, sanoo tutkija Merja Hartikainen Luonnonvarakeskuksesta.

Alueellisesti eroava perimä

Raparperi nostaa vartensa joka kevät uudelleen, joten ikä ei vaikuta sen makuun. Enemmän merkitystä makuun on raparperin perimällä.

– Jos vertailee eri pihoissa olevia raparperejä, joku voi olla toista vähähappoisempi ja silloin sokerin maku pääsee siinä paremmin esille. Oikeastaan näitä makeampia me nyt metsästämmekin, Merja Hartikainen sanoo.

Kotitarpeeseen riittää monilla yksi tai muutama raparperi, jotka on useimmiten saatu tuttavilta tai naapureilta. Harva on raparperiään ostanut.

– Raparperi on perinteisesti siirretty pihalta toiselle, eikä se yleensä siitä hirveästi leviä.

Juuri tästä syystä tutkija arvelee, että Suomesta saattaa löytyä alueita, joilla on omanlaisensa raparperi.

– On mielenkiintoista verrata, onko alueellisia eroja. Vaikka jostain historiallisesta syystä tietynlaista raparperiä voi olla levinnyt jollekin alueelle toista enemmän, Merja Hartikainen sanoo.

Raparperi kestää jakamista hyvin ja sen juurimukulaa voi jakaa keväällä, kun siinä näkyy ensimmäisiä pieniä alkuja. Hartikaisen mukaan kasvi on melko syväjuurinen, joten istutus on tehtävä syvämultaiseen paikkaan.

– Ihan matalan kallion päälle ei kannata istuttaa, Merja Hartikainen opastaa.

Vaasan seudulla ruotsinsukuista kantaa?

Luonnonvarakeskuksella on raparperikokoelma, johon nyt julistetulla raparperikuulutuksella haetaan täydennystä.

– Kokoelman näytteet on kerätty hyvin pieneltä alalta, Pohjanmaalta ei ole näytteitä ja kokoelma on geneettisesti kapea, Merja Hartikainen toteaa.

Erityiskiinnostuksen kohteena onkin juuri Pohjanmaa.

– Varsinkin Vaasan seutu on ollut puutarha-ajattelun ja puutarhojen perustamisen kannalta rikasta aluetta. Siellä on paljon historiallisia puutarhoja.

– Esimerkiksi 1800-luvulla, kun oli vielä aatelisia, he saattoivat tuoda kasveja Ruotsista, kun heillä oli siihen varaa. Jos rannikkoseudulla on ollut ruotsalaissukuisia ihmisiä, niin he ovat voineet tuoda raparperejä. Niiden löytyminen olisi tosi mielenkiintoista, Merja Hartikainen iloitsee.

Varren väri vinkki harvinaisuudesta

Tietoa raparperistä kerätään Luonnonvarakeskuksen nettisivujen kautta heinäkuun loppuun asti. Ensivaiheessa riittää, kun kertoo pihapiirinsä raparperin tarinan. Kuvia ei tarvitse lähettää.

– Kiinnostavimmista vihjeistä tullaan pyytämään pieni lehtinäyte, josta dna-tuloksella selvitetään, onko kyseinen kasvi erilaisempi kuin muut. Jos löydetään hienoja ja arvokkaita kasviyksilöitä, jotka poikkeavat muista, niin voimme kysyä myös pientä kasvunäytettä. Se pääsee sitten kansalliseen kokoelmaan, Merja Hartikainen sanoo.

Suomessa on ennen 1940-lukua viljelty puna- ja valkomaltoisia sekä aikaisia ohutvartisia raparperilajikkeita. Raparperin varren värikin siis määrittää harvinaisuutta ja siten näytteen kiinnostavuutta.

– Se, onko raparperin varsi sisältä vihreä, kun sen leikkaa. Useimmat ovat, sillä Suomen yleisin raparperi saattaa olla juuri rotevakasvuinen ja vahvavartinen Victoria.

– Läpeensä punaiset tai päältä punaiset ja sisältä vaaleat raparperit ovat harvinaisia ja todennäköisesti juuri niitä vanhoja, joita meillä kokoelmassa ei ole. Olisi mielenkiintoista kuulla, missä niitä voi tavata.