Inkeriläisten kohtalo oli kipeä asia presidentti Koivistolle

Paluumuuton sallimisessa ei Koiviston mukaan ollut kysymys "kunniavelan" maksusta, vaan päätöksen takana oli "huono omatunto". Koivisto pohti, olisiko Suomi voinut historian murroskohdissa toimia toisin ja estää Inkerin kansan kärsimykset.

Kotimaa
Presidentti Mauno Koivisto.
Presidentti Mauno Koivisto.Yle

Mauno Koiviston inkeriläispäätöksen taustalla on hänen hyvin henkilökohtainen ja kipeäkin suhteensa Inkerin kansaan. Hän tunsi suurta sympatiaa ihmisryhmää kohtaan, johon hän oli saanut ensikontaktin jo nuoruudessaan 1920–1930 -luvuilla.

Helsingin Sanomien haastattelussa vuodelta 1999 Koivisto muistelee:

– Meillä oli koulun laulunopettajana intomielinen heimoaatteen mies, joka mahdollisesti oli inkeriläinen, ja me lauloimme, niin kuin kouluissa silloin laulettiin: "Käy Suomenlahdella myrskyt ja laajat Laatokan veet, ne halkovat Suomea suurta ja pirstovat sen kansaa".

Tiedonmurusia inkeriläisten vainoista Neuvostoliitossa sotien välisenä aikana tihkui Suomeen muun muassa Inkeristä tulleiden pakolaisten kautta. Lisää ensikäden tietoa saatiin sota-aikana, jolloin suomalaisilla oli paljon kontakteja inkeriläisen siirtoväen kanssa ja inkeriläisistä kirjoitettiin paljon lehdissä.

Sodan jälkeen Koivistolle avautui henkilökohtainen näkökulma inkeriläisten vaiheisiin.

_– _Asuin kesän 1950 Kurvisen perheen alivuokralaisena Turussa. He olivat Leningradin länsipuolelta tulleita, ja he olivat Suomeen jääneet. He olivat rakentaneet omakotitalon, joka oli tosin vielä kesken.

Suurin osa Suomessa sodan aikana olleesta inkeriläisestä siirtoväestä oli kuitenkin lähtenyt takaisin Neuvostoliittoon, joko pakon edessä tai vapaaehtoisesti, toivoen pääsevänsä takaisin kotiin Inkeriin. Lukitut karjavaunut veivät kuitenkin inkeriläiset ohi Pietarin, karkotukseen Venäjän syrjäseuduille ja Siperiaan.

Olisiko Suomi voinut tehdä enemmän? Tuskin, arvelee tutkija

Koivistoa askarrutti, mikä on Suomen ja suomalaisten vastuu inkeriläisten kärsimyksistä.

–Oliko katsottava, että nämä inkeriläiset olivat Suomeen väkisin tuotuja? Nousee kysymys, myötävaikuttivatko suomalaiset viranomaiset menettelyyn, joka meni yli välirauhansopimuksen kirjaimen? Tämä on edelleen arka asia, sanoi Koivisto 1999 Helsingin Sanomien haastattelussa.

Koivistoon on tässä yhteydessä liitetty käsite "kunniavelka", vaikka tosiasiallisesti hän ei tätä sanaa tiettävästi koskaan käyttänytkään. Sen sijaan "kunniavelasta" puhui vuonna 2002 silloinen pääministeri Paavo Lipponen, joka perusteli tarvetta tehdä muutoksia paluumuuttajaohjelmaan sillä, että "kunniavelka" inkeriläisille on jo tullut maksetuksi.

Sen sijaan Koivisto on puhunut "huonosta omatunnosta" suhteessa inkerinsuomalaisiin, joiden hän katsoo olevan "hajalle lyöty kansansirpale".

Mutta olisivatko Suomen viranomaiset voineet sodanjälkeisessä tilanteessa toimia toisin? Tuskin, arvioi tutkija Toivo Flink.

– Päätösvalta asiassa ei ollut Suomen johdon, vaan Neuvostoliiton johtaman valvontakomission käsissä. Välirauhan artiklojen muokkaamisen yhteydessä Suomen ylin johto teki parhaaksi näkemänsä ja voitavansa.

Flink viittaa välirauhasopimuksen 10. artiklaan, joka sisälsi maininnan Suomeen "väkisin tuoduista" ihmisistä. Se mahdollisti teoreettisesti Suomeen jäämisen ja oli täysin suomalaisten oma aloite. Artiklan syntymisen taustoja ei kuitenkaan vieläkään tunneta.

– En pidä mahdollisena, että Suomi olisi voinut tämän enempää puuttua palautusasiaan. Olivathan inkeriläiset Neuvostoliiton kansalaisia, sanoo Flink.

Koivisto ajatteli inkeriläismummoja, Suomeen tuli työikäisiä

Muistelmissaan Koivisto kirjoittaa, että tehdessään päätöstä inkeriläisten paluumuutosta hän ajatteli lähinnä vanhoja ihmisiä, jotka olivat olleet Suomessa sodan aikana.

– Arvioin, että mahdollisuus tulla Suomeen paluumuuttajana houkuttelisi tänne lähinnä vanhoja ihmisiä. En uskonut, että Suomi tätä kautta juurikaan nettotyövoimaa saisi.

Todellisuus osoittautui kuitenkin toisenlaiseksi. Harva vanhus halusi tai pystyi lähtemään Suomeen. Sen sijaan Suomeen alkoivat pyrkiä työikäiset inkerinsuomalaiset ja heidän lapsensa.