Peipot valtaavat Etelä-Karjalaa

Kevät on edennyt Etelä-Karjalassa jo niin pitkälle, että ensimmäiset peipot ovat saapuneet maakuntaan. Peipoista on tehty viime päivinä useita havaintoja. Myös västäräkki on nähty.

luonto
Peippo.
Peippo.Urpo Lehtimäki

Ensimmäiset peipot ovat saapuneet Etelä-Karjalaan maakuntaan. Peipon laulua on kuultu ja peippoja nähty muun muassa Rautjärvellä, Taipalsaarella, Ruokolahdella, Lappeenrannassa ja Parikkalan Saarella.

Etelä-Karjalan Radioon perjantaiaamuna soittanut kuuntelija oli nähnyt torstaina västäräkin lähellä Lappeenrannan Nuijamaata.

Kevään muista muuttolinnuista maakunnassa on tavattu myös muun muassa kuoveja, lehtokurppia, punasotkia ja silkkiuikkuja. Lauha sää piristää kevään muuttolintujen saapumista lähipäivinä.

Kevään muuttolintutarjontaan onkin mahdollisuus tutustua tarkemmin sunnuntaina 12.4.2015 Etelä-Karjalan lintutieteellisen yhdistyksen linturetkellä, joka alkaa Lappeenrannan Linnoituksen Pusupuiston esiintymislavan luota aamulla kello 8.