Inkerinsuomalaisten identiteetissä kieli on tärkeässä osassa

Entisen Neuvostoliiton maista tulleiden inkerinsuomalaisten identiteetti on hyvin moninainen ja usein riippuvainen suomen kielen taidosta. Kielitaito auttaa tulemaan hyväksytyksi uudessa ympäristössä ja sopeutumaan siihen. Samalla se vahvistaa muuttajien suomalaista identiteettiä. Jos kielitaito on heikompi ja muuton jälkeiset odotukset ja todellisuus eivät kohtaa, voi seurata sisäinen ristiriita, joka usein johtaa suomalaisuuden kokemuksen heikkenemiseen.

Kotimaa
Inkeriläisten identiteetti.

Kun kysytään juuriltaan inkeriläisiltä ihmisiltä, minä he pitävät itseään, vastaus ei ole koskaan yksinkertainen. Suomessa aikuistuneiden tai täällä suurimman osan elämästään asuneiden vastauksissa näkyy eri kansallisuuksien sekoittuminen ja etnisten identiteettien moninaisuus. Heidän käsityksissään itsestään yhdistyvät itä ja länsi, kollektivismi ja individualismi, venäläinen rokki ja suomalainen metalli, Krokotiili Gena ja Muumit. Vanhempien sukupolvien kohdalla asian laita voi olla toinen. Identiteetin etsintään tarvitaan asiantuntijoiden apua.

Inkerin kulttuuriseuran puheenjohtaja Helena Miettinen, joka on inkerinsuomalainen äitinsä kautta, lähti pohtimaan identiteetin kysymystä ja teki aiheesta väitöskirjan. Jos ihminen tuntee olevansa inkerinsuomalainen, hän voi Helena Miettisen mielestä itseään sellaiseksi kutsua, mutta yleensä se edellyttää jonkinnäköisiä etnisiä juuria. Paluumuuttajien kohdalla myös merkintä "suomalainen" Neuvostoliiton sisäisessä passissa oli määrittävä tekijä.

– Niillä, joilla oli jonkinlainen suomen kielen taito tallella, kieli oli yksi seikka. Mutta identiteettiä haettiin myös kauempaa, joko puhumalla entisestä synnyinpaikasta, joka oli Pietarin ympäristössä, tai jopa vanhempien ja isovanhempien synnyinpaikasta, kertoo Helena Miettinen.

Sosiaalipsykologian professori Inga Jasinskaja-Lahti Helsingin yliopistosta on jo monen vuoden ajan tutkinut entisen Neuvostoliiton alueelta muuttaneiden inkerinsuomalaisten paluumuuttajien polkuja. Hän on huomannut, että inkerinsuomalaisten identiteetin painotus usein vaihtuu Suomeen muuton jälkeen.

– Valtaväestö yleensä arvioi maahanmuuttajia ulkoisten tekijöiden perusteella, jotka voivat liittyä esimerkiksi kielitaitoon tai ulkonäköön. Näin ollen inkerinsuomalaiset paluumuuttajat eivät eroa venäläisistä, jos he puhuvat venäjää tai eivät osaa suomea lainkaan. Niissä tapauksissa suomalaiset juuret eivät tule esille millään tavalla eivätkä pelasta syrjinnältä. Päinvastoin, ne luovat kokemuksen epäoikeudenmukaisuudesta.

– Tällainen suhtautuminen ei vastaa sitä, kuinka ihminen näkee itsensä tai kuinka hän haluaisi muiden näkevän hänet. Tutkimustemme mukaan tämä on ratkaiseva tekijä, joka voi aiheuttaa suomalaisen identiteetin heikkenemistä. Ihmiset alkavat suhtautua itseään kohtaan kriittisesti, heidän käsitys itsestään muuttuu ja he tunnistavat itsessään enemmän venäläisen identiteetin tai kulttuurin piirteitä, Inga Jasinskaja-Lahti sanoo.

Suomen kieli tukee inkerinsuomalaisten identiteettiä ja auttaa sopeutumaan

Vuoden 2004 tutkimuksessa Jasinskaja-Lahti kollegoineen vertaili venäläisten inkerinsuomalaisten ja virolaisten sopeutumista Suomeen muuton jälkeen. Kävi ilmi, että työllistymisasteen perusteella venäläiset ja inkerinsuomalaiset paluumuuttajat eivät eronneet toisistaan merkittävästi, mutta jäivät selvästi jälkeen virolaisista. Työttömyysaste venäläisillä maahanmuuttajilla oli 32 prosenttia, inkerinsuomalaisilla 27 prosenttia ja virolaisilla 12 prosenttia. Kieli, joka on tärkeä identiteetin osatekijä, näyttäytyy ratkaisevana työllistymisessä.

– Työmarkkinoilla keski-ikäistä vanhempi naishakija ilman tarpeellista suomen kielen taitoa ei ole kovin edullinen yhdistelmä, Jasinskaja-Lahti arvioi.

Inkeriläiset juuret voivat edistää sopeutumista uuteen paikkaan, mutta usein tämä edellyttää suomen kielen taitoa.

– Jos ihminen kokee, että hänellä on suomalaiset sukujuuret tai suomalainen alkuperä ja hän puhuu suomea, luonnollisesti tämä tarkoittaa sitä, että ensiksi hänen on helpompi luoda sosiaalinen verkosto ja löytää ystäviä ja toiseksi työllistyä nopeammin, Jasinskaja-Lahti kertoo.

Moni päättää olla muuttamatta Suomeen juurista huolimatta

Sekä Miettinen että Jasinskaja-Lahti tietävät, etteivät läheskään kaikki inkeriläisten jälkeläiset pidä Suomea luvattuna maana. Monet, joilla on ollut oikeus muuttoon vuoden 1990 jälkeen, eivät ole tarttuneet tilaisuuteen palata juurilleen.

Jasinskaja-Lahti kollegoineen tutki tätä ilmiötä Pietarissa asuvien inkerinsuomalaisten keskuudessa pari vuotta sitten. Kävi ilmi, etteivät ihmiset halunneet menettää omaa yhteiskunnallista asemaansa ja elämäänsä Venäjällä. He epäilivät oman suomen kielen taitonsa riittävyyttä ja tiesivät ystäviensä ja sukulaistensa kokemusten kautta, kuinka vaikeaa sopeutuminen uuteen ympäristöön voi olla.

– Monet ovat sanoneet, etteivät halua olla kakkosluokan kansalaisia tässä maassa. Melkein kaikkien vastaajien perheet ovat jo kokeneet syrjintää Venäjällä, liittyen niemenomaan heidän etniseen taustaansa. Sen vuoksi he halusivat välttää seuraavia epäonnistumisia, jotka tällä kertaa liittyisivät heidän venäläiseen taustaansa, kertoo Jasinskaja-Lahti.

– Ihmisethän juurtuvat johonkin. Vaikka vanhemmat ovat joutuneet lähtemään kotiseudultaan, tämä polvi, joka on kasvanut, kiintyy kotipaikkaansa ja sosiaalistuu siihen ympäristöön. Koska kyllähän elämä on muutakin kuin teoreettinen identiteetti. Oma ympäristö ja siellä olevat ystävät ja sosiaaliset suhteet – niiden luominen uudessa paikassa ei ole helppoa, sanoo puolestaan Miettinen.

Kun vanhemman sukupolven inkerinsuomalaisten identiteetti paljolti perustuu kielitaitoon ja sosiaaliseen asemaan, nuorten paluumuuttajien identiteetin rajat ovat häilyvät. Nuoret asettuvat vähitellen uuteen kotimaahansa, ja heistä tulee kameleontteja sanan parhaassa merkityksessä. Ollessaan yhteydessä kantaväestöön heissä korostuu suomalaisuus. Venäjänkielisten vertaisten keskuudessa annetaan enemmän sijaa venäläiselle identiteetille, ja inkeriläinen tausta säilyy muistoissa.