Lapuan koululakko huipentui päättäjien kohtaamiseen: "Tulee mieleen, että tässä ollaan poliittisen pelin pelinappuloita"

Lapualla järjestettiin koko päivän kestävä koululakko vastineena koulurakennusten sisäilmaongelmiin. Lakko huipentui 200 ihmisen marssiin Lapuan kaupungintalolle. Sekä oppilailla että heidän vanhemmillaan oli mukanaan painavia viestejä päättäjien mietittäväksi.

Kotimaa
Lapuan koululakkopäivänä oppilaat ja vanhemmat toimittivat vetoomuksen Lapuan kaupungin valtuutetuille.
Heidi-Maria Harju / Yle

Lapualla järjestettiin perjantaina 10. huhtikuuta koko päivän mittainen koululakko Liuhtarin alakoulun tilanteen vuoksi. Koulu on toiminut väistötiloissa jo kolme vuotta, eikä Lapuan valtuusto ole pystynyt vieläkään päättämään uusista tiloista. Myös lukiolaiset olivat mukana lakossa, koska Lapuan lukion remonttia on odotettu jo 30 vuotta.

Tempauksen vuoksi koululaiset vanhempineen päättivät marssia Lapuan kaupungintalolle, ja kaupungin raittia kulkikin perjantaina keskipäivällä yli kaksisataapäinen joukko.

Liuhtarin alakoulu laitettiin käyttökieltoon terveysongelmien takia kolme vuotta sitten. Ilmanlaatuongelmista ei päästy eroon väistötiloissakaan, koska useammalla oppilaalla on ollut oireita myös nykyisissä, entisen pienoiskiväärilataamon tiloissa.

– Kyllä tuntuu kurjalta, että kaupungissa tehtiin sellainen ratkaisu, että siirryttiin väistötiloihin niitä kunnolla etukäteen tutkimatta. Ja vanhasta rakennuksesta oli kuitenkin kysymys, sanoo Susanna Pelander, Liuhtarin alakoulua käyvien neljäs- ja kuutosluokkalaisten lasten äiti.

Sama homma on jatkunut väistötiloissa.

– Minulla oli oireita jo Liuhtarin koulussa, oli nuhaa vähän väliä ja pääkipua, ja sama homma on jatkunut väistötiloissa, toteaa Hannes Häyhä, Liuhtarin alakoulun kuudesluokkalainen.

"Ei ole mukavaa, jos tällainen sallitaan"

Lapsilla ja nuorilla oli mukanaan vetoomuksen lisäksi viestejä ja piirustuksia kaupungin päättäjille.

– Päätöstä lukion remontista on odotettu niin kauan, ja rakennus on jo niin vanha, ettei se toimi enää nykyaikana. Terveysongelmatkin kasvavat siellä koko ajan, kertoo Lapuan lukion oppilaskunnan puheenjohtaja Essi Pellosniemi, ja jatkaa:

– Meillä on nyt jo opiskelijamäärät vähentyneet, ja ihmiset menevät muihin kouluihin. Jos me emme saa uutta koulua nyt, voi olla, että muutaman vuoden päästä meillä ei ole lukiota Lapualla enää ollenkaan, koska sinne ei tulee enää opiskelijoita.

Alakoululaisten viesti päättäjille oli myös selvä.

– Kyllä sen koulun voisi jo rakentaa kohta, jos tämä jatkuu näin, että tulee sairauksia ja päänsärkyä. Ei ole mukavaa, jos tällainen sallitaan, kuudesluokkalainen Hannes Häyhä sanoo.

Luottamusta päättäjiin tuntuu kuitenkin vielä löytyvän.

– Kyllä minä haluan uskoa siihen, että luottamusta löytyy vielä kaupungin päättäjille, ja että tahtotilaa löytyy niin, että tämä asia saadaan nopeasti pitkäaikaiseen ja hyvään ratkaisuun, Susanna Pelander kommentoi.

Päätös huhtikuun lopulla?

Lapuan koululakkomarssijoita oli kaupungintalolla vastassa kymmenisen valtuutettua.

– Minä olen samaa mieltä näiden lasten ja nuorten kanssa, koska he tarvitsevat turvalliset ja terveet koulutilat pitkälle tulevaisuuteen. Se on nyt nähty, että niissä (rakennuksissa), missä me ollaan korjauksia tehty, on tullut aina ongelmia, eivätkä ne ole kuin 5–10 vuoden mittaisia ratkaisuja. Tarvitaan siis uudet koulutilat, kommentoi valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Pekka Hella.

Lapuan valtuusto teki jo vuonna 2013 päätöksen Alangon keskitetystä koulumallista, johon on valmiina hankesuunnitelma. Suunnitelmassa saman katon alle tulisi alakoulun lisäksi lukio, erityiskoulu ja päiväkoti.

Alueen kaavoitus on jo käynnissä, mutta osa valtuutetuista alkoi empiä Alangon vaihtoehdon kustannuksia ja siksi lopullista kouluratkaisua ei ole vielä saatu aikaan.

– Kyllä päätös on tarkoitus tehdä 27. huhtikuuta valtuustossa eli reilun kahden viikon päästä. Onhan tämä kallis ratkaisu, mutta sen pitää kestää pitkälle tulevaisuuteen ja vuosikymmeniksi eteenpäin. Kouluasiat on nyt laitettava kuntoon, Hella sanoo.

Hella sanoo, että mikäli Alangon keskitetty malli kaatuu valtuustossa, ei muista vaihtoehdoista ole vielä mitään suunnitelmia. Kaikki pitäisi silloin aloittaa alusta, mikä veisi taas vuosia. Alangon mallia voitaisiin viedä jo nyt eteenpäin, jos päätös saadaan tehtyä, Pekka Hella sanoo.

– Jos kaikki menisi hyvin, rakentaminen voisi alkaa parhaassa tapauksessa jo syksyllä tai ensi vuonna, ja mikäli valituksia tästä ei tulisi.

Spekulaatioita poliittisesta pelistä

Liuhtarin väistötiloissa tehdään parhaillaan sisäilmatutkimuksia.

– Jos sieltä jotakin löytyy, joudumme todennäköisesti katsomaan oppilaille uusia tiloja. Ritamäelläkin on ongelmia, ja lukio on jo todettu, että sitä ei kannata korjata, koska se maksaa yhtä paljon kuin uuden rakentaminen. Vaikeassa tilanteessa tässä ollaan, koska uudenkin koulun rakentamiseen menisi vähintään kaksi vuotta, Hella toteaa.

Hankesuunnitelma on hämmentänyt kuntalaisia jonkin verran, eikä poliittisen pelin spekulaatioltakaan ole vältytty.

– Nyt toivotaan, että pysytään siinä alkuperäisessä, jo valtuuston hyväksymässä, hankesuunnitelmassa, eikä lähdetä vetämään siihen mukaan Poutun ja Haapakosken kyläkouluja. Sillä on nyt alettu pelottelemaan, että jos tuleekin jättimäinen Alanko ja kyläkouluja lakkautetaan. Se ei ole hankesuunnitelmassa mukana ja siihen ei ryhdytä, painottaa sivistyslautakunnan jäsen Heli Karhumäki.

Tulee mieleen myös, että tässä ollaan jonkinlaisen poliittisen pelin pelinappuloita.

Susanna Pelander

– Itse todella, todella, todella sydämestäni toivon, että tämä asia ratkeaa näiden lasten ja nuorten edun mukaisesti. Tulee mieleen myös, että tässä ollaan jonkinlaisen poliittisen pelin pelinappuloita, ja viime kädessä kaikista suurimpia kärsijöitä ovat lapset, kahden alakoulun oppilaan äiti Susanna Pelander pohtii.