Suomi kohosi pykälän hyvinvointivaltioden vertailussa

Suomi nousi sosiaalista kehitystä vertailevassa tutkimuksessa kahdeksannelta sijalta seitsemänneksi.

Kotimaa
Lumisydän lapasilla.
Henrietta Hassinen / Yle

Suomi on maailman seitsemänneksi paras maa, kun mitataan valtion kykyä vastata väestön sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja elinympäristöön liittyviin tarpeisiin. Suomen sijoitus parani pykälällä tuoreessa Social Progress Index (SPI) 2015 -tutkimuksessa.

Sosiaalisen kehityksen indeksissä SPI:ssä tarkastellaan 50:tä muuttujaa, muun muassa terveyttä, asumista ja elinympäristöä, turvallisuutta, koulutusta, ihmisoikeuksia ja mahdollisuutta saada tietoa.

Suomen ongelmakohtia indeksissä olivat ekosysteemien kestävyys sekä henkirikosten ja itsemurhien määrät. Menestystä saatiin perusterveydenhuollosta, yksilönvapauksista ja aikuisten lukutaidosta.

Ensimmäiseksi vertailussa tänä vuonna sijoittui Norja, jonka jälkeen tulivat Ruotsi, Sveitsi, Islanti, Uusi-Seelanti, Kanada ja Suomi. Viimeisenä valtiona listalla oli Tšad.