Tutuista kuluttajatuotteista löytyvät nanomateriaalit saattavat aiheuttaa syöpää

Kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen IARC:n hiilinanoputkia koskevasta arvioinnista selviää, että osa niistä voi aiheuttaa syöpää. Hiilinanoputkimateriaaleja käytetään laajasti eri kuluttajatuotteissa, esimerkiksi urheiluvälineissä.

Kotimaa
Sulkapallomaila.
Markku Ulander / Lehtikuva

Nanomateriaaleja on olemassa tuhansia erilaisia. Useimmat niistä ovat vaarattomia, mutta osa voi olla vaaraksi terveydelle. Kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen IARC:n hiilinanoputkia koskevasta arvioinnista selviää (siirryt toiseen palveluun), että hiilinanoputkityyppi MWCNT-7 voi mahdollisesti olla syöpävaarallinen ihmisille. Tutkimusten mukaan sen vaikutukset ovat samankaltaiset kuin asbestilla.

– Syöpää aiheuttavat ominaisuudet liittyvät pitkiin ja jäykkiin hiilinanoputkiin, joiden kuiduissa on neulamainen rakenne. Ero asbestiin on kuitenkin siinä mielessä merkittävä, etteivät hiilinanoputket pölyä samalla tavalla, valaisee Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Hannu Norppa.

Norppa myös muistuttaa, että tulokset ovat havaittu eläinkokeiden avulla, joten suoraa johtopäätöstä hiilinanoputkien syöpäriskeistä ihmisille ei voida vetää.

Hiilinanoputkia käytetään laajasti kuluttajatuotteissa

Markkinoilla on jo tuhansia kuluttajille tarkoitettuja nanoteknologiaa hyödyntäviä tuotteita. Niiden lukumäärä on noussut yli 20 prosenttia vuodesta 2010 (siirryt toiseen palveluun). Myös hiilinanoputkia käytetään laajasti erilaisissa kuluttajatuotteissa, sillä muoviin sekoitettuna ne lisäävät tuotteiden kestävyyttä.

Hannu Norpan mukaan hiilinanoputkia löytyy urheiluvälineistä muun muassa sulkapallo- ja salibandymailoista sekä hiihtosuksista. Lisäksi hiilinanoputket johtavat hyvin sähköä, joten niitä käytetään myös elektroniikassa.

– Kannattaa muistaa, että koska nanohiiliputket on sekoitettu muoviin, urheiluvälineiden käytössä ei ole vaaraa. Kukaan ei ole todentanut sitä, että nanomateriaaleja voisi näistä tuotteista käytössä irrota.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessorin mukaan suurta aihetta huoleen nanomateriaalien turvallisuudesta ei ole.

– Nanokoon materiaaleilla on paljon potentiaalia ja hyviä teknisiä ominaisuuksia. Tietysti niiden turvallisuuden selvittäminen on tärkeää, ettei tule yllätyksiä, Norppa päättää.