Näkökulma: Kehitysvammainen kunto-ohjaajaksi tai kansanedustajaksi?

Kuinka valmiita olemme kohtaamaan kehitysvammaisen suoraan kasvokkain korrektin rinnakkaiselon lisäksi, kysyy Santtu Natri videoprojektissaan.

Kotimaa
Santtu Natri

Mielikuva kehitysvammaisen suomalaisen työskentelystä on helposti yhtä ruuvien pussittamista. Missä tehtävissä kehitysvammaisen voi edes kohdata "ihmisten ilmoilla"? Työ kaupassa tapahtuu yleensä varastossa, työ ravintola-alalla sijoittuu helposti keittiön puolelle, siivoojat hiipivät seinustoilla.

*Entä jos vammainen henkilö *käskyttäisikin minuakuntokeskuksessa tai puhalluttaisi poliisin liikenneratsiassa? Mitä jos lastani hoitaisi tarhassa kehitysvammainen – tai jos joku heistä, erilaisista, asettuisi ehdolle vaaleihin?

*Päätin järjestää pienen *sosiaalisen kokeen tänä Pertti Kurikan keväänä. Kolme erilaista asiakaspalvelutehtävää, kolme eri tavalla kehitysvammaista suomalaista. Muutama piilotettu kamera käyntiin ja koehenkilöt kohti aavistamattomia asiakkaita.

Tavikset ottivat tilanteet tyynesti, oli kyse sitten tarjoilijan (siirryt toiseen palveluun), kampaajan (siirryt toiseen palveluun) tai kunto-ohjaajan (siirryt toiseen palveluun) kohtaamisesta. Reaktio on joko korrektiutta, tai sitten yhä useampi suhtautuu suoraan kontaktiin rennosti. On kuitenkin eri asia kohdata kasvokkain kuin elää rinnakkain.

Työnantajat lähtivät videoitavaan roolileikkiin mukaan, jahka olin vakuuttanut heille löytäneeni rooleihin sopivat päähenkilöt. Bisneslounaalla tarjoillut Mika Sohlberg on työskennellyt toistakymmentä vuotta koulun keittiössä ja on hyvän ruoan ystävä. Kahvakuulatreeneihin tullut Joel Hyvönen tähtää kiinteistönhuoltoalalle mutta on harrastuksiltaan intohimoinen urheilija. Hoiva-alalle suuntaavalle Nette Tuomiselle hiusten hoitaminen ei tuottanut hankaluuksia, sillä vanhainkotiharjoitteluilla on kertynyt kokemusta.

Pieni sosiaalinen koe päättyi päällisin puolin hyviin fiiliksiin. Videot julkaistiin Facebookissa, Twitterissä ja Areenassa. Tuhannet suomalaiset jakoivat niitä innoll,a ja kommenttiketjut tursusivat suvaitsevaisuutta. Itse epäkohta ei kuitenkaan pelkällä tykkäämisellä oikene.

*Yli 3 000 kehitysvammaista *kykenee erilaisen päivätoiminnan sijaan oikeaan palkkatyöhön, mutta vain joka seitsemäs heistä on saanut töitä. Ison kynnyksen muodostaa työhönvalmennuksen puute. Alkuvaiheen tuki helpottaa sekä työnantajan että työntekijän pääsyä jouhevaan arkeen. Toinen este on, ainakin kehitysvammaisten itsensä mielestä, työnantajien asenteet: rohkeneeko riveihin rekrytä, jos ei ole varma toisen suoriutumisesta.

*Eräs somekatsoja paheksui *videoita epäkorrekteiksi. Erityisryhmien työllisyysnäkymien ei tulisi itkettää, kun valtaväestöä on työttömänä muutenkin vaikka kuinka paljon. No, nousukausia on takana, ja silti kehitysvammaisten työmahdollisuudet ovat kitukasvuiset.

Kriitikko osui silti teeman inhimilliseen ytimeen: työ tai sen puute on aina yhtä merkityksellistä ja henkilökohtaista. Kysyin videoiden päähenkilöiltä, millaista olisi heidän elämänsä ilman töitä.

Joel: Ei mitään elämää.

Nette: Olisi tylsää vain löhöillä.

Mika: Minulle on tärkeää, että on paikka, johon aamulla lähteä ja josta illalla palata. Eikä vain maata kotona – niitä on meinaan paljon!