AP: Hillary Clinton presidenttikisaan sunnuntaina

Uutistoimisto kertoo saaneen tietonsa Clintonia lähellä olevasta lähteestä.

Ulkomaat
Hillary Clinton kuvattuna maaliskuussa New Yorkissa.
Hillary Clinton kuvattuna maaliskuussa New Yorkissa.Yana Paskova / AFP / Lehtikuva

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hillary Rodham Clinton aikoo sunnuntaina ilmoittaa virallisesti lähtevänsä tavoittelemaan presidenttiehdokkuutta.

Asiasta kertoo uutistoimisto AP, joka kertoo saaneensa tiedon Clintonia lähellä olevalta taholta, joka kuitenkin haluaa pysyä nimettömänä.

Yhdysvaltain kaksi pääpuoluetta keräävät parhaillaan ehdokkaita vuoden 2016 presidentinvaalia varten.

Kyseessä olisi Clintonin toinen kerta, kun hän pyrkii puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Hän hävisi demokraattipuolueen ehdokkuuden Barack Obamalle vuonna 2008.

Hillary Clinton on maan entisen presidentin Bill Clintonin vaimo. Jos hänet valitaan, olisi hän Yhdysvaltain historian ensimmäinen naispresidentti.

Demokraattipuolueessa on jo muutamia henkilöitä ilmoittautunut mukaan ehdokaskisaan, mutta ei yhtään laajalle yleisölle tuttua henkilöä. Analyytikoiden mukaan Clinton olisi puolueensa ehdokaskisassa erittäin vahvassa asemassa.

Lähteet: AP