Punalipusta se alkoi

Presidentti Mauno Koivisto piti kuuluisan inkeriläispuheensa vuonna 1990. Siihen johtaneet tapahtumat Neuvostoliiton puolella alkoivat pari vuotta aiemmin Petroskoissa Punalippu-lehden toimituksessa.

Kotimaa

Kirjallisuuslehti Punalippu, nykyisin Carelia, julkaisi elokuussa vuonna 1987 Inkeri-numeron, joka ensimmäistä kertaa 50 vuoteen kirjoitti neuvostoliitonsuomalaisten kohtalosta. Lehden pääkirjoitus arvioi numeron kertovan inkeriläisistä enemmän kuin kaikki sodanjälkeiset vuosikymmenet. Inkerinmaalta moneen kertaan karkotetusta ja hajotetusta kansasta ei Neuvostoliitossa puhuttu julkisesti, ei paljoa yksityisestikään. Pariinsataan Punalipun sivuun mahtui proosaa, runoutta, kuvauksia ja reportaaseja, ideologiaa ja politiikkaa, taidetta.

Teemaa oli harkittu ja kypsytelty jopa kymmenen vuotta, kertovat numeroa toimittaneet Toivo Flink ja Santeri Pakkanen, inkerinsuomalaisia kumpikin. Ideaa lähti tukemaan myös "aktivistien" joukko. Luterilainen seurakunta oli pitänyt yllä kulttuuriyhteyttä inkeriläisten välillä myös ankarimpina aikoina.

Toimitus oli jo runsaan kahden vuoden ajan saanut eri puolilla suurta maata asuvien inkerinsuomalaisten kirjoituksia, muistelmia, runoja ja valokuvia ja julkaisi valtaosan tästä aineistosta, muistaa Flink.

Nuoria ja uhmakkaita

Santeri Pakkanen arvelee lehden liikkuneen äärirajoilla: pisarakin vielä, niin sitä ei olisi julkaistu.

Punalipun väki kutsuttiin kyllä puhutteluun. Paikalla oli puolueen aluekomitean johtoa, ensimmäinen sihteeri, sensuurin edustaja. Toimittajille puhuttiin siihen malliin, että aihe ei ole oikein ajankohtainen. Tuosta ja tästä pitäisi pehmentää. Harkitkaa vielä asiaa.

– Mutta me olimme nuoria ja uhmakkaita, sanoo Pakkanen. Ei tuumaakaan.

– Ei meitä silloin enää pelottanut, vakuuttaa Flink. Pidimme pintamme. Perestroika oli jo edennyt, olot vapautuneet.

Olemme elossa

Inkeri-numero mursi padon, joka vuotaa yhä. Inkeriläisten ja muiden venäjänsuomalaisten elämäkertoja, päiväkirjoja, tutkimuksia, kuvia ja muuta materiaalia tulvi lehteen. Koskettavia ja samalla suurta kuvaa hahmottavia tarinoita on riittänyt näihin päiviin saakka.

– Inkeri-numeron tärkein merkitys oli siinä, että me ilmoitimme sen kautta maailmalle olevamme yhä elossa. Siihen aikaan Punalippua tilattiin kaikkiin maailmanosiin Australiaa myöten. arvioi Toivo Flink.

– Jälkeenpäin katsottuna kaikki olisi tapahtunut muutenkin, tuumii Santeri Pakkanen. Silti hänkin myöntää, että Punalipun numero antoi sysäyksen. Ihmiset saivat kipinän ja rohkeutta tutkia sukuhistoriaansa. Identiteetti ja itsetunto vahvistuivat.

Molemmat Inkeri-numeron toimittajat ovat noudattaneet presidentti Koiviston kutsua. Santeri Pakkanen on luonut uransa toimittajana ja kirjoittajana ja asuu Rautalammilla. Toivo Flink on nykyään vantaalainen. Hän on omistautunut Inkeri-kysymykselle ja väitellyt filosofian tohtoriksi aihepiiristä.