Clintonin odotetaan virallistavan presidenttiehdokkuutensa

Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Hillary Rodham Clintonin uskotaan sunnuntaina vahvistavan, että hän aikoo pyrkiä Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi. Presidentti Barack Obama ehti jo lauantaina kehua Clintonia erinomaiseksi ehdokkaaksi.

Ulkomaat
Hillary Clinton puhui New Yorkissa 10. maaliskuuta.
Hillary Clinton puhui New Yorkissa 10. maaliskuuta.Andrew Gombert / EPA

Yhdysvaltojen entisen ulkoministerin Hillary Rodham Clintonin odotetaan sunnuntaina vahvistavan, että hän lähtee tavoittelemaan presidenttiehdokkuutta. Uutistoimisto AP kertoi perjantaina Clintonin suunnitelmista ilmoittaa ehdokkuudestaan sunnuntaina. Clintonin virallista ilmoitusta on odotettu jo pitkään.

Clintonin lähipiirin mukaan Clinton aikoo virallistaa ehdokkuutensa sosiaalisessa mediassa. Ilmeisesti Clinton julkaisee videon ennen matkaansa Iowan ja New Hampshiren osavaltioihin. Iowa ja New Hampshire ovat esivaaleissa tärkeitä osavaltioita. Vuoden 2008 esivaaleissa Clinton hävisi Iowan esivaalit Barack Obamalle. Tappiota pidetään yhtenä Clintonin edellisen kampanjan suurista virheistä.

Clintonin lähipiiristä vuotaneiden tietojen mukaan Clinton aikoo käyttää kampanjassaan osittain samoja aiheita kuin Barack Obama, kun hänet valittiin toiselle kaudelle vuonna 2012. Clinton aikoo korostaa erityisesti opiskelun tärkeyttä ja kohtuuhintaista opiskelua.

Clintonia pidetään demokraattien ylivoimaisena kärkiehdokkaana. Esimerkiksi RealClearPolitics-verkkosivuston (siirryt toiseen palveluun) mukaan noin 60 prosenttia demokraateista sanoo äänestävänsä Clintonia esivaaleissa.

Kehuja presidentti Obamalta

Lauantaina presidentti Barack Obama suitsutti Clintonin osaamista. Amerikan maiden huippukokouksessa Panamassa presidentti Obama sanoi, että Clinton olisi erinomainen presidentti.

- Clinton oli varteenotettava vastustaja vuoden 2008 esivaaleissa, hän oli merkittävä tukijani presidentinvaaleissa, hän oli erinomainen ulkoministeri ja hän on ystäväni. Mielestäni hän olisi erinomainen presidentti, Obama sanoi huippukokouksen lehdistötilaisuudessa.

Lauantai-iltana New Yorkissa Clintonin kannattajat juhlivat paikallisten puoluejohtajien kanssa Clintonin vaalikampanjan avausta, vaikka Clinton ei ole asiasta vielä virallisesti ilmoittanut.

Lähteet: AFP, AP, Reuters