Hillary Clinton lähtee Yhdysvaltain presidenttikisaan

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hillary Clinton on ylivoimainen suosikki demokraattien ehdokkaaksi ensi vuoden presidentinvaaleihin. Valituksi tullessaan hän olisi maan ensimmäinen naispresidentti.

Ulkomaat
Hillary Clinton.
twitter

Hillary Clinton pyrkii odotetusti Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Vahvistus Clintonin lähdöstä presidenttikilpaan tuli julkisuuteen avustaja John Podestan Clintonin tukijoille lähettämässä sähköpostissa sunnuntai-iltana. Hieman sen jälkeen Clinton ilmoitti ehdokkuudestaan Twitter-tilillään (siirryt toiseen palveluun).

Kampanjasivustollaan (siirryt toiseen palveluun) julkaistulla lyhyellä, reilun kahden minuutin pituisella videolla Clinton kertoo haluavansa olla tavallisten amerikkalaisten puolustaja. Clintonin odotetaan keskittyvän kampanjassaan muun muassa taloudelliseen tasa-arvoon.

Hillary Rodham Clinton, 67, on Yhdysvaltain entinen ulkoministeri ja entisen presidentin Bill Clintonin puoliso. Hän pyrki demokraattien presidenttiehdokkaaksi myös vuonna 2008, mutta hävisi esivaalissa nykyiselle presidentille Barack Obamalle.

Obama sanoi lauantaina lehdistötilaisuudessa Panamassa, että Clintonista tulisi hänen mielestään "erinomainen presidentti".

Ilmoituksensa jälkeen Clinton kertoi matkaavansa Iowaan aloittamaan kampanjansa. Demokraattien esivaalit alkavat Iowan ja New Hampshiren osavaltioista ensi vuoden tammikuussa. Yhdysvaltain seuraava presidentti valitaan marraskuussa 2016.

Lähteet: AP, AFP, Reuters