Haglund ei kadu yhteisartikkelia

Puolustusministerin mielestä venäläisten on syytä katsoa peiliin.

politiikka
Carl Haglund
Carl HaglundJussi Nukari / Lehtikuva

Puolustusministeri Carl Haglund (r.) seisoo edelleen pohjoismaisten puolustusministerien perjantaisen yhteisartikkelin takana.

Norjalaisessa Aftenposten-lehdessä ensimmäisenä julkaistu artikkeli sanoo Venäjän aggressiivisten toimien korostavan entisestään pohjoismaisen puolustusyhteistyön tarvetta, mikä sai Venäjän ulkoministeriön eilen ärähtämään Ruotsin ja Suomen lähentymisestä Natoon.

Haglundin mielestä venäläisten olisi syytä katsoa peiliin, mitä uhkakuvien luomiseen tulee, mutta sanoo samalla, että Ruotsin aloitteesta syntynyt yhteisartikkeli ei tuo mitään uutta yhteistyökuvioihin.

Haglund kertoo myös, että presidentille ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle on raportoitu etukäteen puolustusministerien yhteiskokouksesta. Tässä yhteydessä laaditussa kokousmuistiossa on myös kerrottu puolustusministerien aikeista julkaista yhteisartikkeli.

Eduskunnan ulko- ja puolustusvaliokuntaa ei Haglundin mukaan ole ennenkään informoitu puolustusministerin tulevaisuussuunnitelmista, eikä siihen ollut tarvetta nytkään, vaikka Timo Soini (ps.) ärähti pimennossa pitämisestä.

– Soinin kohdalla asiassa näkyvät lähestyvät vaalit, sanoo Haglund.

Hänen mukaansa yhteisartikkelilla ei ollut mitään tekemistä vaalien kanssa.