Työuran pituus voi määräytyä jo kohdussa

Alhainen syntymäpaino näyttää lisäävän riskiä joutua sairaseläkkeelle. Näin kertoo tuore Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen tutkimus. Tulokset osoittavat varhaisen kehityksen vaikuttavan kansanterveyteen ja talouteen monin eri tavoin.

tiede
Sikiö ultraäänikuvassa
AP Graphics Bank

Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen tekemässä tutkimuksessa seurattiin laajalti 1930- ja 40-luvuilla syntyneitä suomalaismiehiä. Heistä yli viidennes siirtyi vuosina 1971–2011 sairaseläkkeelle.

Sikiöaikainen ravinnonpuute on yhteydessä aivojen rakenteessa ilmeneviin muutoksiin.

Professori Johan Eriksson

Tutkimuksessa (siirryt toiseen palveluun) havaittiin, että alhainen syntymäpaino lisäsi miesten riskiä joutua seiraseläkkeelle.

– Työuran katkeaminen sairaseläkkeeseen saattaa osaltaan olla yhteydessä heikompaan sikiöaikaiseen kasvuun, dosentti Mikaela von Bonsdorff Jyväskylän yliopistosta toteaa.

Sairaseläkkeelle siirtymisen pääsyitä ovat mielenterveysongelmat, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet sekä sydän- ja verisuonitaudit. Matala syntymäpaino lisäsi erityisesti mielenterveysongelmien vuoksi sairaseläkkeelle siirtymisen riskiä.

– Mielenterveysongelmien vuoksi siirryttiin eläkkeelle keskimäärin 51-vuotiaana, kymmenen vuotta aikaisemmin kuin muut tutkimukseen osallistujat. Tämä on merkittävä menetys työvuosissa, von Bonsdorff huomauttaa.

Nyt tehty tutkimus perustuu Helsinki Birth Cohort Study -aineistoon. Suomeen 1930-luvulla perustettu neuvolajärjestelmä on mahdollistanut kansainvälisestikin ainutlaatuisen tutkimuksen: sen avulla voidaan selvittää varhaisen kehityksen yhteyttä myöhemmän iän sairauksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Helsinki Birth Cohort Study -tutkimuksen johtaja, professori Johan Eriksson kertoo, että tulokset osoittavat varhaisella kehityksellä olevan monenlaisia vaikutuksia kansanterveyteen ja talouteen.

– Sikiöaikainen ravinnonpuute on yhteydessä muun muassa aivojen rakenteessa ilmeneviin muutoksiin sekä laajemmin neurologiseen kehitykseen. Tämä saattaa lisätä riskiä mielenterveysongelmiin ja heijastua sairaseläkkeelle siirtymiseen, Eriksson sanoo.

Lähteet: Jyväskylän yliopiston tiedote