Kevät on karvanpoiston sesonkia: "Mekon alta roikkuvat karvat eivät sovi naisille"

Karvattomuus on muotia. Yhä useampi nainen ja mies käy jatkuvaa taistelua rehottavia vartalokarvoja vastaan. Kevät on erityinen sesonkiaika karvatalkoille.

karvanpoisto
Iäkkäämpi rouva karvojenpoistossa.
Karri Laihonen / Yle

Karvattomuuden trendikkyyttä on vaikea todistella millään täysin objetiivisella mittarilla.

Porilainen kosmetologi Anniina Pokkinen on kuitenkin työssään huomannut, miten karvoista halutaan yhä useammin eroon. Erityisesti keväällä karvat saavat kyytiä. Muutama vuosi sitten tehdyn tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia suomalaisnaisista ajelee ihokarvojaan jostain kohtaa vartaloaan.

– Karvojen poisto on viime vuosina yleistynyt. Itsekin koen, että kesämekon alla heiluvat pitkät tummat karvat eivät kuului naisille. Valitettavan paljon niitä kuitenkin kasvaa, Pokkinen sanoo.

Karvattomuuden ihannointi ei rajoitu pelkästään naisiin. Naisten pyrkimys eroon karvoituksesta ei ole mikään uusi juttu, vaikka sekin näyttää yleistyvän jatkuvasti esimerkiksi intiimialueen puolelle. Kosmetologeilla riittää nimittäin myös miesasiakkaita. Miehet haluavat eroon erityisesti selän karvoituksestaan.

– Jokainen tehköön miten haluaa, mutta todella karvaiselle miehelle se voi olla mukava ja hygieninen juttu, kosmetologi pohtii.

"Jokaisen oma asia"

Kadunkulkijoissa karvaisuus tai karvattomuus ei herätä kovin suuria intohimoja.

– Karvattomuus on ihan jokaisen oma asia, oli sitten mies tai nainen. Karvoja saa naisellakin olla, jos hän niin haluaa, toteaa porilainen Joonas.

Alle parikymppinen Minna on pitkälti samoilla linjoilla.

– Ei asialla ole kovin suurta merkitystä. Toki pitkät kainalokarvat ovat naisella hiukan ikävän näköiset, mutta ei se nyt kovin tärkeä asia ole.