Valokuvaaminen syö omaakin muistia – tapahtuma saattaa mennä sivu suun

Merkittävien tapahtumien ahkera tallentaminen voi viedä huomion niin, että itse tapahtuman kokeminen ja sitä kautta muistaminen jäävät hatariksi. Toisaalta kuvien jakamisesta on tullut tutkijan mukaan yhä enemmän uudenlaista kommunikaatiota.

kulttuuri
Nainen ottaa kännykkäkuvaa ikkunasta
Tuomas Hirvonen / Yle

Ilotulitus alkaa, kännykkää pitelevät kädet kohoavat ja puhelinten muistikortit täyttyvät kuvista ja videoista. Kuvaajan katse tarkentuu tallennusvälineen ruutuun, välillä pitää tarkistaa, millaisia otoksia tallentuu. Pitäisikö kameran asetuksia muuttaa? Digitalisaatio on tuonut kamerat jokaisen taskuun ja kuvaamisesta on tullut arkipäivää, kun ei tarvitse miettiä enää filmirullan tai kuvien kehittämisen hintaa.

Mutta viekö kuvaaminen kaiken huomion, muistammeko jälkeenpäin itse tapahtumasta muuta kuin sen, että silloin sain hyvän videon?

Visuaalisen kulttuurin tutkija, kulttuuriantropologi Asko Lehmuskallio Tampereen yliopistosta kertoo, että valokuvaustutkimus on klassisesti painottanut valokuvan ottamisen liittyvän muistamiseen, kuvien avulla päästään menneisiin hetkiin takaisin. Kuvaaminen saattaa kuitenkin viedä viimeaikaisten empiiristen tutkimusten mukaan kapasiteettia itse tapahtuman muistamisesta.

Kuvaamisesta tulee yhä enemmän kielen kaltaista kommunikaatiota.

– Taidemuseon kävijöiden keskuudessa tehdyssä tutkimuksessa vertailtiin kamerakännykällä kuvanneita ja niitä, jotka eivät kuvanneet. Kuvaajat muistivat paljon huonommin esillä olleita töitä, niiden aihepiirejä ja yksityiskohtia sekä taiteilijoita, kertoo Lehmuskallio.

Kulttuuriantropologi kehottaa pohtimaan, millä tavoin haluaa kiinnittää tapahtumiin huomiota ja olla niihin kytköksissä. Jossain tilanteissa kuvat tuovat paljon iloa ja auttavat havaitsemaan asioita uudella tavalla. Joskus taas voi menettää muiston ja kokemuksen ainutlaatuisesta tilanteesta.

– Jotkut tilanteet voivat mennä ohitse ja hetki mennä sivusuun, kun tunnepitoinen, affektiivinen hetki kulminoituu siihen, että siitä on otettu se kuva ja siitä on saatu tallenne. Mutta ne tallenteet saadaan omaan päähän myös olemalla siinä tilanteessa läsnä, muistuttaa Lehmuskallio.

Kuvaamisesta on tullut tapa kokea tapahtumia

Kuvaamisesta on tullut monelle tapa kokea tapahtumia. Esimerkiksi onnettomuustilanteissa joillakin on tapa ottaa ensimmäisenä kamerakännykkä esiin, kun toinen rientää auttamaan ja kolmas jähmettyy paikalleen. Kuvaamisen tavat ovatkin laajentuneet hurjasti, kuva ei tallenna enää pelkästään syntymäpäiviä tai turistinähtävyyksiä.

– Ihmiset valokuvaavat yhä tärkeiden hetkien muistamiseksi. Yksi tärkeä syy on sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen, halutaan olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Instagram ja vastaavat palvelut mahdollistavat seuraajien hakemisen, syntyy uudenlaista sosiaalista vuorovaikutusta. Jotkut etsivät omaa arkielämää elävöittäviä tekijöitä tai kauneutta. Kuva on myös itsetutkimisen väline, kertoo Lehmuskallio.

Moni kuvaa tuottaakseen iloa muille. Kuvien nettijakamisessa ei välttämättä tunneta, kenelle kuvia jaetaan. Tutkimuksissa haastatelluista jotkut ovat kertoneet saaneensa itse niin paljon esimerkiksi blogeista ja vastaavista, että halutaan antaa takaisin.

Kun perinteinen ajatus lähtee siitä, että kuva ikuistaa tilanteen, ei kaikkia kuvia ole enää tarkoitettu ikuisiksi. Nuorten parissa on esimerkiksi yleistynyt snäppikulttuuri eli esimerkiksi Snapchat-kuvaviestipalvelussa jaetaan kuvia ja videoita omalle ystäväpiirille. Kuvan lähettäjä määrittelee, kauanko kuva näkyy vastaanottajalla, esimerkiksi kymmenen sekuntia.

– Kuvaamisesta tulee yhä enemmän kielen kaltaista kommunikaatiota.