Hämeenlinnan kunnostetussa olympia-altaassa voi uida koko kesän maksua vastaan

Hämeenlinnan olympia-allas nousi viime kesänä uimareiden suosioon. Tulevana kesänä Ahveniston maauimalassa pääsee polskimaan heti kesäkuun alusta. Myös vastikään kunnostettu kahvila on auki joka päivä.

urheilu
ahveniston maauimala
Ahveniston maauimala löysi käyttäjänsä heti.Liisa Leinonen / Yle

Ahveniston maauimala Hämeenlinnassa on avoinna kesäkuun alusta elokuun loppuun.

Maauimala on avoinna (siirryt toiseen palveluun) keskikesällä joka päivä aamuseitsemästä iltakahdeksaan ja hyppytorni puolilta päivin iltakahdeksaan. Ahveniston kahvila on auki altaan aukioloaikoina.

Maauimalan hinnastoa laadittaessa vertailukohtana on käytetty muiden Suomen maauimaloiden hintatasoa.

– Ahveniston järvessä voi uida maksutta edelleen kuten ennenkin, muistuttaa Hämeenlinnan tilaajapäällikkö Päivi Joenmäki. Järvessä on useita uimalaitureita niin järven eteläpäädyssä kuin pohjoisrannallakin.

Myös alueen pysäköinti pysyy maksuttomana.

Ahveniston alueelle on tulossa mahdollisesti jo kesällä Flowpark-köysiratapuisto sekä Wibit-vesipuisto. Joenmäki kertoo, että molemmille puistoille on jo myönnetty maanomistajan eli kaupungin toimenpidelupa, joka vaatii vielä Hämeen ELY-keskuksen lausunnon.

Köysiratapuisto on tulossa Ahveniston järven länsirannalle metsään ja metsässä on jo merkintöjä rataa varten. Vesipuisto tulee järveen parkkipaikan puoleiseen kulmaan.