Kaksi aasia ja koiralauma juurrutti elämän Espanjaan – "Tämä on minun tehtäväni tässä maailmassa"

Katukoirat saivat kajaanilaislähtöisen Helena Paukun muuttamaan pohjolasta etelän auringon alle. Hän kokee elämäntehtäväkseen eläinten pelastamisen.

ilmiöt
Helena Paukku halaa aasia.
Helena Paukku

– Jos joku sanoo, että kyllä olet melkoinen aasi, niin se ei kyllä pidä paikkaansa. Mielikuva viestittää, että vastapuoli olisi jotenkin luupäinen, mutta kyllä aasi on mitä miellyttävin, seurallinen kotieläin. Aasit ovat pikemminkin sinnikäitä kuin itsepäisiä.

Näin toteaa kahden aasin kokemuksella kajaanilaislähtöinen Helena Paukku. Elämä – ja itseasiassa eläimet – ovat vieneet Paukun Espanjaan. Vaikka aasirouva Rosita ja tämän poika Jesus ovat myös Helena Paukun pelastamia eläimiä, koirat ovat olleet se ensijainen asia, joka on liikauttanut niin sydäntä kuin koko naista.

Helena Paukku pelasti jo Suomessa asuessaan Virosta katukoiria, mutta lopulta halu auttaa koiria vei Espanjaan kerta toisensa jälkeen. Noin neljä vuotta sitten hän muutti Espanjaan asumaan.

– Olen aina ollut eläinsuojeluihminen ja Espanjassa eläinsuojeluasiat ovat aika tavalla retuperällä. Siksi päädyin tänne.

Kyllä aasi on mitä miellyttävin, seurallinen kotieläin.

Helena Paukku

Hänellä on tällä hetkellä 15 omaa koiraa ja kaksi aasia.

– Sekä pienimuotoinen "refugio", jonne pelastan koiria. Tämä on sekä työ että harrastus, elämäntehtävä. Varsinaisen elantoni tienaan käsityöläistaidoillani. Olen verhoilija, teen koirille pantoja ja hihnoja ja myyn niitä netin kautta, Helena Paukku kertoo.

Saatuvuksia ja uhrauksia

Espanjaan muuttaminen on ollut iso valinta, mutta Helena Paukku kokee, että tehtävä kutsui häntä.

– Koen, että tämä on minun tehtäväni tässä maailmassa. Mutta perheeni olen joutunut jättämään Suomeen, ei tämä sikäli uhrauksitta ole tullut, kertoo Malagan lähettyvillä, sisämaan pikku kylässä asuva Paukku.

Helena Paukku ottaa selfien koiran kanssa.
Helena Paukku

Silti suomalaisnainen kokee, että on ollut ratkaisuineen saamapuolella.

– En olisi tällainen kuin olen ilman tätä työtä. Ajattelen asioita ja tätä touhua vähän isommassa mittakaavassa. Ja vaikka eläimet ovat lähellä sydäntäni, niin en minä ummista silmiäni muultakaan hädältä. En katsele maailmaa mehupilin läpi, Helena Paukku kuvailee.

Myös uuteen maahan opetteleminen on avartanut katsetta.

En minä ummista silmiäni muultakaan hädältä. En katsele maailmaa mehupilin läpi.

Helena Paukku

– Espanja on hyvin ristiriitainen maa. Ihmiset ovat upeita ja oman kotikyläni väki on ottanut minut yhteisöönsä sisään. Tunnen, että minulla on täälläkin turvaverkko. Toisaalta, ihmisten rytmiin ja temperamenttiin on suomalaisella tottuminen. Manjana-meininki ei tarkoita laiskuutta, vaan pikemminkin sitä, että ihmiset elävät hetkessä. He ottavat yhden asian kerrallaan. Ja ajan kanssa. Kaupassa, pankissa ja kaikkialla rupatellaan ja asiat hoidetaan kiireettömästi. Se oli ensimäinen asia, mihin piti totutella.

Pohjoinen kotimaa tuntuu nyt yltäkylläiselta paikalta, jonka ihmisillä olisi Espanjastakin jotain opittavaa.

– Joka maassa on tapansa ja puolensa. Mutta kyllä suomalaisilla olisi siinä mielessä oppimista, että Espanjassa ventovierastakin tervehditään kadulla, ainakin täällä minun kotikylässäni. Tuntuu oudolta, kun Suomessa ei sanota päivää eikä mitään muutakaan. Ja kiireen alle tuntuu häviävän nykyään paljon. Tästä espanjalaisen arjen hiukan hitaammasta tahdista olisi monelle suomalaisille varmasti hyödyllistä opittavaa.