Nuoren naisen päiväkirja kertoo sadistisista menoista työleirillä Suomessa: "Raskaana olleita kidutettiin ja tapettiin"

Pian julkaistavan kirjan mukaan Suomessa harjoitettiin toisen maailmansodan aikana yhtä karmeita julmuuksia kuin Saksassa. Sotavankien oloja tutkinut dosentti Lars Westerlund suhtautuu hurjimpiin tarinoihin epäilevästi.

Kotimaa
Saara Tuukkanen
Ainoa kuva Saara Tuukkasesta Heinäveden työleirillä.Risto Joutjärvi

Saara Tuukkanen löysi vuonna 1943 lehti-ilmoituksen, jossa haettiin nuoria koulutettuja naisia töihin. Hän oli juuri valmistunut sosiaaliohjaajaksi ja päätti tarttua tilaisuuteen, vaikka työn sisällöstä ei kerrottu mitään.

– Saara läpäisi testit ja hänelle ilmotettiin, että työ on teidän. Hän sai matkalipun Heinävedelle, mutta ei vielä silloinkaan ei tiennyt, millaisen työn oli ottanut vastaan, kertoo Saara Tuukkasen poika Risto Joutjärvi yli 70 vuotta myöhemmin.

Vasta perillä selvisi, että kyseessä oli naisten työleiri ja Saara Tuukkanen oli valittu leirin valvojaksi. Nuori nainen ryhtyi pitämään leirillä kahta päiväkirjaa.

– Toinen oli työnantajaa eli Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriötä varten, toinen omaan käyttöön.

Risto Joutjärvi kirjoitti äitinsä päiväkirjan pohjalta kirjan tämän näkemistä julmuuksista.

Surkeat olot

Heinäveden leiri oli telttaleiri, jolla työskenteli kaikkiaan noin sata naista. Vaihtuvuus oli suurta. Ihmisiä koukattiin sinne poliisin voimin, ja toisia vietiin pois – eikä heistä enää kuultu.

– Leirille toimitetut naiset eivät päässeet hakemaan kotoaan vaatteita ja lapset vietiin suoraan lastenkotiin. Naisilla oli kova huoli lapsista, kun miehet olivat rintamalla tai kaatuneet.

Johtaja oli sadisti. Hän sanoi, että kaikki joutaisivat Saksaan leireille ja siellä heidät olisi jo tapettu.

Risto Joutjärvi

Väkeä tuotiin leirille kaikista yhteiskuntaluokista. Oli kommunisteja, asunnottomia, prostituoituja, sairaanhoitajia, opettajia. Huonoin kohtalo oli juutalaisilla.

– Suomessa puhutaan, että Saksaan olisi lähetetty vain kourallinen juutalaisia, mutta Heinävedeltäkin lähetettiin. Riitti että oli juutalaista sukuperää tai ollut naimisissa juutalaisen kanssa.

Yhteen telttaan ahdettiin yli kymmenen naista.

– Siellä ei ollut edes käymälää, pelkät riu'ut ja ämpärit. Alkuun teltoissa oli pohjana pelkkiä havuja, kunnes metsäyhtiö teki pintalaudoista jonkinlaisen lavitsan sinne.

Vesisateeseen kovassa kuumeessa

Naisten piti tehdä raskaita metsätöitä. He työskentelivät pareittain ja kokoon oli saatava kolme tai neljä halkomottia päivässä.

– Jos tavoite ei täyttynyt, johtaja määräsi lisämotteja. Leirin päätteeksi joillakin naisilla oli 75 mottia rästissä.

Kun syksy ja viileät ilmat tulivat, naisilla saattoi olla yllään pelkkä villatakki joka oli jäänyt päälle ennen leirille joutumista.

– Kengät olivat paperia tai pahvia, puhki kuluneet. Sukkia ei ollut vaan naiset joutuivat tekemään jalkarättejä matonkuteista.

Metsätöitä tehtiin vesisateessa jopa yli 40 asteen kuumeessa. Vaatteita ei saatu millään kuiviksi ja märät vaatteet puettiin uudelleen päälle seuraavana päivänä. Myöhemmin vaatteille saatiin kuivatuspaikka.

– Lopulta Saara teki valituksen metsäyhtiölle, ja naisille saatiin lisää vaatteita. Leiriläisille oli aikaisemminkin toimitettu vaatteita, mutta johtaja oli myynyt ne mustassa pörssissä.

kirjoituskoneella kirjoitettua tekstiä.
Saara Tuukkasen muistelmia työleiriltä. Hän käytti ensimmäisissä puhtaaksi kirjoitetuissa papereissa itsestään salanimeä Katriina. Kustantamo kuitenkin vaati, että hänen on esiinnyttävä omalla nimellään.Risto Joutjärvi

"Heil Hitler" ja surmat veripuulla

Leirin johtaja oli käynyt koulutuksensa Saksassa ja käyttäytyi sen mukaisesti.

– Johtaja oli sadisti. Hän sanoi, ettei yhteiskunnan pohjasakka ja maanpetturit tarvitse mitään oikeuksia. Hän oli sitä mieltä, että kaikki joutaisivat Saksaan leireille ja siellä heidät olisi jo tapettu. Johtaja palvoi Hitleriä ja huuteli teltassa "Heil Hitler" -tervehdyksiä.

Päiväkirjan mukaan erityisen julmuuden kohteeksi joutuivat raskaana olevat naiset. Johtaja oli sitä mieltä, että he olivat tyhmiä kun olivat siihen tilaan hankkiutuneet.

– Leirin lähellä oli puu, jota sanottiin veripuuksi. Kaksi leiriläistä oli nähnyt, kuinka siellä oli ammuttu leirillä synnyttänyt nainen ja vauvaa oli otettu jaloista kiinni ja isketty puuhun. Tekijät olivat aina saksalaisia.

Kaksi leiriläistä oli nähnyt, kuinka siellä oli ammuttu leirillä synnyttänyt nainen ja vauvaa oli otettu jaloista kiinni ja isketty puuhun.

Risto Joutjärvi

Päiväkirjan mukaan johtaja myös kidutti raskaana olleita naisia. Erästä naista hän juoksutti niin, että tälle tuli keskenmeno.

– Nainen meni yöllä synnyttämään johonkin latoon ja kaapi itse vauvan ulos. Saara oli mukana etsintäpartiossa. Nainen oli vähällä kuolla, mutta onneksi leirillä oli myös sairaanhoitajia. Johtaja sanoi, että suoraan töihin vain. Saara sai järjestettyä kuitenkin niin, ettei nainen joutunut suoraan metsähakkuille.

Yritettiin tappaa

Leirejä perustettiin myöhemmin lisää. Raskaana olleiden julma kohtelu jatkui. Vuonna 1944 Tuukkanen kuuli toisella leirillä huutoja ja meni juosten paikalle, mutta liian myöhään.

– Kaksi suomalaista naista oli tappanut naisen, jolla oli ollut suhde venäläiseen sotavankiin ja hänet oli siksi toimitettu leirille. Tapetulta naiselta oli revitty vatsa auki niin, että pieni vauva oli osittain ulkona. Paikalla oli myös sotilaita, jotka huutelivat että näin käy kaikille natsien ja ryssien huorille.

Saara Tuukkanen yleni jossakin vaiheessa apulaisjohtajaksi. Hän oli vaikeassa tilanteessa johtajan ja leiriläisten välillä.

– Johtajalle ei sanottu vastaan. Hän uhkasi Saaraa, että Saara joutuu leirille töihin jos asioita lähtee eteenpäin.

Toisaalta leiriläisetkin suhtautuivat nuoreen naiseen vihamielisesti.

– Hänet yritettiin tappaa monta kertaa. Romanit hänet aina pelastivat.

Saara Tuukkanen uskalsi avata suunsa omalle perheelleenkin vasta loppuaikoinaan.

– Nämä asiat painoivat häntä niin paljon. Sitten aloimme kirjoittaa tätä kirjaa varten yhdessä.

"Kaikki julki"

Saara Tuukkanen kuoli vuonna 2011. Joutjärvi ei kirjaa tehdessään löytänyt Heinäveden leiristä arkistodokumentteja.

– Tietoja ei löytynyt mistään. Paperit on piilotettu. Vain muutamia valokuvia on löytynyt.

Joutjärvi äänitti äitinsä muistoja 40 tuntia ennen tämän kuolemaa.

– Saara sanoi, että kaikki julki, niillä sanoilla. Jätin sieltä vain vähän pois.

Tutkija: Leiristä ei todisteita

Saksan vankileirejä Suomessa tutkinut oikeus- ja hallintohistorian dosentti Lars Westerlund sanoo, että Saara Tuukkasen kuvailemasta Heinäveden leiristä ei löydy todisteita.

– Olisiko tässä tapahtunut väärinkäsitys? Voi olla, että hän on lähtenyt Heinävedelle, ja leirit on myöhemmin perustettu Pielisjärvelle. Siellä on ollut kaksi leiriä, Westerlund sanoo.

Westerlundin mukaan päiväkirjan kuvaus leirien kurjista oloista ja naisten kovistelusta kuulostaa uskottavalta. Sen sijaan hän suhtautuu epäillen tapaukseen, jossa juuri synnyttänyt ja raskaana oleva nainen vauvoineen olisi tapettu.

– Naisille tehtiin lääkärintarkastus ja raskaana olevia ei leireille viety. Toisaalta naiset seurustelivat isäntien kanssa, joten siinä mielessä raskaudet olivat mahdollisia.

Westerlundin mukaan ei ole tavatonta, että kiusallisimpia asiakirjoja työleirejä koskien on siivottu pois arkistoista.

Naisten työleireistä jatkosodan aikana kerrotaan lisää täällä.

Klo 13.03 tekstiä täydennetty: Lisätty tutkijan kommentit.

17.4.2015 klo 16.57 Risto Joutjärvi tarkentaa lausuntojaan, tekstiä muokattu ja täydennetty.