Porin jokirannan arvokorttelin rakentaminen alkoi purkutöillä

Porin jokirannan arvokortteliin tulee etupäässä asuntoja. Karhukorttelin alueelle toivotaan kuitenkin myös liiketiloja, toimistoja, ruokaravintoloita ja muuta elävöittämistä.

Kotimaa
Karhukorttelin purku alkoi
Pertti Pitkonen / Yle

Porin jokirannassa sijaitsevassa Karhukorttelissa valmistettiin vuosikymmenet kuulut limonadit ja oluet Suomen kansalle. Porin Oluttehtaan toiminta ajettiin kuitenkin alas pikkuhiljaa 2000-luvulla. Koko toiminta alueella päättyi syyskuussa 2009.

Sen jälkeen Karhukortteli on ollut lähes autiona lukuun ottamatta Satamaidon toimintaa ja kahta ravintolaa.

Pyritään saavuttamaan vanhantyylistä rakentamista nykytekniikalla maustettuna.

Toimitusjohtaja Rami Viitasaari

Nyt kortteli herää jälleen eloon, tosin aluksi purkutöillä. Maan tasalle on jo purettu Satamaidon rakennuksen kyljessä ollut kivinen konttorirakennus. Sen jälkeen on vuorossa iso Anna-halli, jossa on alueen tyhjilleen jäämisen jälkeen järjestetty muun muassa Pori Jazz -festivaalien iltakonsertteja.

Vanhaa tyyliä nykytekniikalla maustettuna

Purkutöiden valmistuttua päästään uudisrakentamiseen.

– Alueelle tulee kaikkiaan parisensataa asuntoa. Ensimmäinen, 40 asunnon kerrostalo, alkaa nousta loppukesästä. Uudet asukkaat pääsevät muuttamaan taloon syksyllä 2016, kertoo toimitusjohtaja Rami Viitasaari MVR-yhtymästä.

Hänen mukaansa kortteli rakennetaan väljästi viheralueita käyttäen. Avaruutta lisää uudelleen rakennettava ja avattava Annankadun jatko-osuus Valtakadulta jokirantaan.

– Alueelle toivotaan myös ruokaravintolaa ja muuta toimintaa, kuten liiketiloja ja toimistoja, luettelee Viitasaari.

Itse jokirannan puoleinen sivu pyritään Viitasaaren mukaan säilyttämään sellaisenaan. Korttelin rakennukset pyritään sulauttamaan jokirannan kulttuuriympäristöön.

– Pyritään saavuttamaan vanhantyylistä rakentamista nykytekniikalla maustettuna, uskoo Viitasaari.