Muistot ovat hyvin epäluotettavia – muistatko tosiaan tilanteen vai siitä puhumisen?

Vuosien varrella muistomme päivittyvät ja saattavat muuttaa muotoaan. Usein hämärtyy, muistammeko todellisen tilanteen vai siihen liittyvät keskustelut tai kuvat. Hyviin muistoihin keskittyminen suojaa minä-kuvaa ja rakentaa positiivista identiteettiä, professori Minna Huotilainen kertoo.

terveys
Lapsi.
Martti Juntunen / Yle

Professori Minna Huotilaisen mukaan on äärimmäisen harvinaista, että ihmisellä on tilannemuistoja alle 2-vuotiaasta. Yleensä ihmisten varhaisimmat muistot liittyvät 3–4 vuoden ikään. Usealla selkeitä mielikuvia on vasta kouluajoilta.

– Muistoon on pääsy vasta siinä vaiheessa, kun pystymme verbalisoimaan ja kuvailemaan sen. 1-vuotias saattaa sanoa sanan ja 2-vuotias lauseen, mutta 3-vuotias pystyy jo kuvailemaan, kertoo Helsingin yliopiston Aivot, oppiminen ja koulutus -oppialan ja Työterveyslaitoksen professori Minna Huotilainen

Tietyt tilannekuvat lapsuudesta voivat olla hyvin vahvoja. Ristiriitoja syntyy silloin, kun vaikkapa samassa tilanteessa ollut perheenjäsen muistaa asian täysin toisella tapaa.

– Vasta aikuisina saatetaan huomata, että jokainen on elättänyt omaa muistoaan. Se voi tuntua jopa hämmentävältä tai loukkaavalta, koska ihmiskuvamme ja kognitiomme kannalta on hirveän keskeistä, että luotamme muistoihimme.

– Jos oikeasti sitten tutkitaan muistojen luotettavuutta, ne ovat kyllä erittäin epäluotettavia. Jotenkin ne vain tuntuvat meistä todella tosilta, Huotilainen jatkaa.

Muisto voi muuttua

Huotilainen toteaa, että kaikissa muistoissa on mukana muistelukomponentti. Asiaa on virkistetty mielessä joko yksin tai yhdessä useaan kertaan. Muisti päivittyy joka kerta, kun asiasta puhutaan. Tällöin myös riskeerataan, että muisto muuttuu.

Vasta aikuisina saatetaan huomata, että jokainen on elättänyt omaa muistoaan.

Minna Huotilainen, professori

– Omaa muistoasi peukaloidaan, kun joku kertoo sinulle lapsuusaikasi tapahtumista. Tällaisissa tilanteissa muistosi voi paitsi vahvistua myös muuttua. Herää kysymys, onko oma muisto lopulta enää itse tilanteesta vai erilaisista muisteluhetkistä.

Kuinka tyypillistä se on, että todellisen tilanteen sijaan muistetaankin esimerkiksi keskustelu, kuva tai video?

– Se on oikeastaan meidän muistimme ominaisuus, eli asioita otetaan uudelleen esiin. Tämä on välttämätöntä muiston säilyttämisen kannalta. Toki siinä on tosiaan se riski, että muisto muuttuu, kun se täytyy aina sovittaa sen hetkiseen aivoverkostoon, Huotilainen vastaa.

Yle Keski-Pohjanmaa kysyi verkkosivuillaan lapsuusmuistoista. Vastaajat kertoivat oikeastaan vain iloisista ja myönteisistä asioista. Huotilaisen mukaan neutraaleja tilanteita paremmin mieleen tallentuvat emotionaaliset asiat ilosta suruun. Hyvistä asioista luonnollisesti kuitenkin puhutaan mieluummin ääneen.

– Kun ylläpidetään kuvaa lapsuudesta, päätetään, mihin asioihin keskitytään. Tässä tapahtuu positiivista suosimista, koska tietysti on mukavampaa muistella kivoja asioita.

– Se ei kuitenkaan ole itsensä pettämistä. Ihminen voi olla hyvin tietoinen negatiivisistakin asioista, mutta positiivisiin asioihin keskittyminen suojaa minä-kuvaa ja rakentaa positiivista identiteettiä. Ja sitä tässä elämässä tarvitaan, Huotilainen toteaa.