Komissiolta moitteet Googlen hintavertailulle

Komissio aloittaa myös Androidia koskevan virallisen tutkinnan.

Kotimaa
Google logo.
Britta Pedersen / EPA

EU:n komission arvostelee hakukoneyhtiö Googlea Google Shopping -nimisen hintavertailupalvelunsa järjestelmällisestä suosimisesta EU:n kilpailusääntöjen vastaisesti.

Komissio on lähettänyt Googlelle asiasta virallisen varoituksen. Komission mukaan Google on syyllistynyt väärinkäytökseen Euroopan talousalueen ETA:n alueella.

Komissio on huolissaan siitä, että Google toiminnallaan saattaa vähentää kilpailevien hintavertailupalvelujen käyttöä ja näin heikentää niiden mahdollisuuksia markkinoilla.

Tämä voi komission mukaan johtaa siihen, että käyttäjät eivät välttämättä huomaa hyödyllisimpiä hakutuloksia. Tästä on haittaa kuluttajille, koska se tukahduttaa innovaatioita.

Komissio vaatii Googlea muuttamaan toimintatapojaan.Google saa kymmenen viikkoa aikaa vastata komission väitteisiin. Komissio on tutkinut Googlen toimintaa vuodesta 2010 lähtien.

Komissio ilmoitti myös aloittavansa virallisen tutkinnan Googlen Android-mobiilialustasta. Tutkinnassa selvitetään, onko Google rikkonut EU:n kilpailusääntöjä estämällä kilpailevien mobilialustojen, sovellusten ja palvelujen kehittämisen ja pääsyn markkinoille.