Yli 100-vuotiaan Hakaniemen kauppahallin remontista repesi lihava kiista – turhia korjauksia vai ei?

Hakaniemen kauppahalliin on tulossa peruskorjaus, joka sulkee hallin elokuussa 2016 liki kahdeksi vuodeksi. Hallikauppiaiden mielestä remonttisuunnitelmissa on paljon turhaa. Kaupungin mukaan remontti on välttämätön.

Kotimaa
Hakaniemen kauppahallin satavuotisjuhlia vietettiin maanantaina.
Yle Helsinki

Hakaniemen kauppahallin peruskorjaussuunnitelmat kuumentavat tunteita Helsingissä. Hallikauppiaiden mielestä osa remonttisuunnitelmista on turhia.

Kiinteistölautakunnan esityksen mukaan hallin peruskorjaus maksaa 12,5 miljoonaa euroa. Kauppiaat katsovat, että remontti onnistuisi halvemmallakin korjaussuunnitelmaa karsimalla.

– Turha on esimerkiksi hissiyhteys metrosta halliin. Hallihan on jo nyt erittäin hyvin saavutettavissa oleva paikka, Hakaniemen metroasemalta on vain pari loikkaa, sanoo Hakaniemen hallin kauppiasyhdistykseen puheenjohtaja Pirjo Passinen.

– Lisäksi siellä on maanalaisia varauksia, joilla varaudutaan sellaisiin hankkeisiin, joita ei ole edes vielä esitelty – viittaan tässä Hakaniemen toriparkkiin, Passinen jatkaa.

Korjausbudjetti pienentynyt jo miljoonilla

Kauppahallia hallinnoivan Helsingin Tukkutorin mukaan Hakaniemen hallin korjauskuluja on jo nipistetty. Peruskorjausta kaupunki perustelee tilojen nykyaikaistamisen tarpeella. Hallin tekniset järjestelmät ovat huonokuntoisia ja eri vuosikymmeniltä. Sisätilan lämpöerot vaihtelevat vuodenaikojen mukaan paljon.

Kaupunki pitää hallin remontointia niin tärkeänä, että jos sitä ei tehtäisi, sitä voisi uhata toimintakielto.

Hakaniemen halli täytti viime vuonna 100 vuotta. Hallia on korjattu kolme kertaa.

– Alun perin ensimmäinen kustannusarvio oli 18 miljoonaa euroa. Viime elokuussa veimme kiinteistölautakuntaan suunnitelman, joka oli 15 miljoonaa. Siitä karsittiin kaikki niin sanotut optiot pois, sanoo Tukkutorin toimitusjohtaja Timo Taulavuori.

Taulavuori vertaa Hakaniemen hallin korjauskustannuksia Kauppatorin laidalla sijaitsevaan Vanhaan kauppahalliin, joka avautui remontin jäljlitä viime kesänä.

– Vanhan kauppahallin remontti maksoi 15 miljoonaa euroa ja se on rakennuksena pienempi.

Ravintolasuunnitelmat huolestuttavat myös

Hakaniemen kauppahallin kauppiaita närästävät myös suunnitelmat hallin kakkoskerrokseen tulevasta ravintolasta.

– Siellä ovat nyt meidän sosiaalitilamme, jotka siirrettäisiin kellariin. On aika kallista lähteä remontoimaan tällaista kellaritilaa. Ravintoloissa on myös kova kilpailu: ihan tässä hallin vieressä Hämeentiellä on ympäri ämpäri monta ravintolaa, Passinen toteaa.

Hallin peruskorjaus alkaa elokuussa 2016 ja se sulkee sen liki kahdeksi vuodeksi. Täksi ajaksi hallikauppiaille rakennetaan väistötilat.

– Kaupungin Tilakeskus toteuttaa väistötilat torille. Tämä on kaupungin keino tulla vastaan, sanoo Tukkutorin Taulavuori.

Kauppiaiden mielestä arvioitu peruskorjausaika on niin pitkä, että osa odottaa sitä Passisen mukaan kauhuissaan.

– Monilla saattaa myynti laskea ihan siitä syystä, ettei ole resursseja pitää sitä normaalia valikoimaa, jonka vuoksi asiakkaat tulevat.

Remontti myös nostaa kauppiaiden vuokria. Kauppiaat eivät Passisen mukaan sinänsä vastusta vuokrien korotuksia. Korkeampaa vuokraa he ovat valmiita maksamaan, jos se on perusteltua. Nyt esitettyjä remonttisuunnitelmia kauppiaat eivät kuitenkaan pidä kaikilta osin perusteltuina.

Hakaniemen kauppahallin peruskorjaussuunnitelma on torstaina Helsingin kiinteistölautakunnan käsittelyssä.